"Äidin käsi ottaa kaikki pelot pois"

"Minä suojelen sinua kaikelta, mitä ikinä keksitkin pelätä. Ei ole sellaista pimeää, jota minun hento käteni ei torjuisi." Tätä Ultra Bran kappaletta olen laulanut lapsilleni usein varsinkin iltaisin monta, monta vuotta. Olen tuudittanut korvakipuista lasta yöllä sylissäni ja laulanut hiljaa tätä suojelulauluamme. Lapsen hoitamisessa yöllä on jotain pyhää, kaiken sen väsymyksenkin keskellä. Lue tästä postaus Lapsi sylissä yöllä, kun muut nukkuvat.

Siivosin eilen yhtä laatikkoa, josta löysin monta pientä paperilappua, johon olin kirjoittanut ylös Aavan riemukkaita ja syvällisiä ajatuksia vuosien varrelta. Poimin käteeni muiston parin vuoden takaa helmikuulta, jolloin olimme olleet mummolassa Itä-Suomessa. Kerron tuon muiston teille.

A. ei ollut luultavasti mukana mummolassa, koska minä ja tuolloin reilu 3,5-vuotias Aava nukuimme vierekkäin.

Keskellä yötä Aava tarttui käteeni tiukasti kiinni. Hän vaikutti olevan hädissään.

‒ Sinun käsi ottaa minulta kaikki pelot pois.

Puristin liikuttuneena pientä, rakasta kättä kädessäni. Tuossa hetkessä oli kaikki. Lapsi oli nähnyt kenties painajaista ja haki minulta turvaa. Minun käteni ottaa häneltä pelot pois! Miten suuri ajatus, miten suuri luottamus, miten suuri rakkaus! Vielä hän on pieni, vielä kelpaan kaikkeen hänen elämässään. Vielä hän haluaa minut aivan lähelleen!

Kolmen sekunnin kuluttua Aavan tyynyn puolelta kuului pohtivalla äänellä toteamus:

‒ No nyt ne pelot taisi lähteä.

Puristin pientä kättä kädessäni. Niin täydellinen tyttö, niin rakas. Meidän oma lapsi.

Tuo pieni käsi alkoi samantien rimpuilla kädestäni irti.

‒  Voisinko mä saada nyt mun käden irti, hän sanoi närkästyneenä.

Päästin kädestä irti, pussasin häntä otsalle ja laitoin peiton paremmin hänen päällensä. Lapsi oli samantien unessa. Nauratti. Noin viidessa sekunnissa olin saanut häneltä kaikki pelot pois ja kehtasin vielä roikkua hänen kädessään, enkä antanut lapsiparan nukkua keskellä yötä!

Oli ilo auttaa, ajattelin lähes ääneen nauraen ja katselin lapsen poskille yltäviä pitkiä ripsiä. 

On meillä äideillä aikamoiset taikakädet.

Äiti on liian väsynyt nukkuakseen

Mitä rankempi päivä, sitä myöhempään valvoo. Käykö kenellekään muulle näin? Varsinkin silloin, kun mies on työmatkalla ja on yh-ajan kolmas ilta, olen ihan loppu ja valvon siksi tosi myöhään.

Kolmas ilta on usein todella kamala. Tappelemme kaikki neljä yleensä koko illan. Yritän seisoa päälläni ja keksiä kaikkea kivaa ja olla supermukava mutsi, mutta lopulta itkemme ja enemmän tai vähemmän huudamme yksi jos toinen.

Kun saan lopulta lapset nukkumaan ja istun alas, usein tietokoneelle mennäkseni blogimaailmaan, liimaudun penkkiin kuin hukkuva siihen korteensa. En saa ahteriani ylös, että menisin pesemään naaman ja hampaat, vaikka kello olisi kuinka paljon. Yliväsyneenä tuijotan ruutua ja klikkaan vielä tuosta ja tuosta ja tuosta... Vaikka tiedän, että on aikainen herätys ja yöuni vähenee koko ajan, niin en vain jaksa toimia. Olen liian väsynyt mennäkseni nukkumaan.

En halua mennä nukkumaan, koska sitten kaikki alkaa taas alusta. Aamun raivarit uhmaikäisellä, oma väsymys, kiire, aamupalaa ei ehdi kuitenkaan syödä itse... Aamulla uhmis ei halua päiväkotiin eikä iltapäivällä sieltä pois, vaan juoksee karkuun kotona ja päikyn pihalla. Sitten ruokaa, läksyjen kuulustelua, muutama mehukas riita lasten kanssa, pyykit, kaatuneet maitopurkit ja kauppareissut...

Ei tietenkään aina ole illat pelkkää kaaosta, mutta kun yhdellä on ikävä isää ja kaikki ärsyttää, niin se ärsyyntyminen tarttuu heti kaikkiin muihinkin.

Omaa aikaa on pakko saada, ja mistään muusta sitä ei voi rutistaa kuin omista yöunista. On vain pakko saada olla hetki ihan yksin. Syödä rauhassa iltapala, lukea hetki lehteä tai surffailla päämäärättömästi netissä. Jos menee nukkumaan lasten kanssa yhtäaikaa, jää paljon puuttumaan. Silloin arki on pelkkää suorittamista ja kellon kanssa juoksemista. Kun lapset nukkuvat, täytyy katsoa kelloa vasta, kun pitää herätä. On vain plussaa, jos ei ole silloin jo valmiiksi hereillä.

Seuraa Pyykkivuoria myös Instassa, Bloggerissa ja Facebookissa! Blogin internetversion sivupalkista löytyy linkit.

Tänä aamuna otin ihan kunnolla yhteen uhmiksen kanssa. Hän jäi kirkumaan päiväkodin tädin syliin, ja minä lähdin kyyneleet silmissäni töihin. Iltapäivälläkin töitteni jälkeen meni vielä hetki, että olimme taas kavereita. Pitkävihainen pikkuinen! Ei toiminut tänään eilinen konstini uhmaraivarin hoitamiseen (lue tästä).

Lähdimme kiireesti ulos aurinkoon potkupyöräilemään, että minäkin sain kokea auringon ihan livenä. Mahtava sää! Meillä oli kivaa! Sen jälkeen menimme kotiin tekemään ruokaa ja sitten minä lähdin taas keskiviikkoillan töihin (klik!). Tällä kertaa mies ei ollut työmatkalla, joten pieniä ei tarvinnut viedä minnekään iltahoitoon.

Nyt istun tietokoneen ääressä klo 22.30 ja väsyttää ihan hirveästi, mutta en osaa mennä nukkumaan.  Mitä rankempi ja väsyttävämpi päivä, sitä myöhemmin naisihminen menee nukkumaan. Loogista, eikö!?

#äidinlogiikka #äidinselviytymiskeino #nukutaansittenkunlapsetovatteinejä