Äiti on liian väsynyt nukkuakseen

Mitä rankempi päivä, sitä myöhempään valvoo. Käykö kenellekään muulle näin? Varsinkin silloin, kun mies on työmatkalla ja on yh-ajan kolmas ilta, olen ihan loppu ja valvon siksi tosi myöhään.

Kolmas ilta on usein todella kamala. Tappelemme kaikki neljä yleensä koko illan. Yritän seisoa päälläni ja keksiä kaikkea kivaa ja olla supermukava mutsi, mutta lopulta itkemme ja enemmän tai vähemmän huudamme yksi jos toinen.

Kun saan lopulta lapset nukkumaan ja istun alas, usein tietokoneelle mennäkseni blogimaailmaan, liimaudun penkkiin kuin hukkuva siihen korteensa. En saa ahteriani ylös, että menisin pesemään naaman ja hampaat, vaikka kello olisi kuinka paljon. Yliväsyneenä tuijotan ruutua ja klikkaan vielä tuosta ja tuosta ja tuosta... Vaikka tiedän, että on aikainen herätys ja yöuni vähenee koko ajan, niin en vain jaksa toimia. Olen liian väsynyt mennäkseni nukkumaan.

En halua mennä nukkumaan, koska sitten kaikki alkaa taas alusta. Aamun raivarit uhmaikäisellä, oma väsymys, kiire, aamupalaa ei ehdi kuitenkaan syödä itse... Aamulla uhmis ei halua päiväkotiin eikä iltapäivällä sieltä pois, vaan juoksee karkuun kotona ja päikyn pihalla. Sitten ruokaa, läksyjen kuulustelua, muutama mehukas riita lasten kanssa, pyykit, kaatuneet maitopurkit ja kauppareissut...

Ei tietenkään aina ole illat pelkkää kaaosta, mutta kun yhdellä on ikävä isää ja kaikki ärsyttää, niin se ärsyyntyminen tarttuu heti kaikkiin muihinkin.

Omaa aikaa on pakko saada, ja mistään muusta sitä ei voi rutistaa kuin omista yöunista. On vain pakko saada olla hetki ihan yksin. Syödä rauhassa iltapala, lukea hetki lehteä tai surffailla päämäärättömästi netissä. Jos menee nukkumaan lasten kanssa yhtäaikaa, jää paljon puuttumaan. Silloin arki on pelkkää suorittamista ja kellon kanssa juoksemista. Kun lapset nukkuvat, täytyy katsoa kelloa vasta, kun pitää herätä. On vain plussaa, jos ei ole silloin jo valmiiksi hereillä.

Seuraa Pyykkivuoria myös Instassa, Bloggerissa ja Facebookissa! Blogin internetversion sivupalkista löytyy linkit.

Tänä aamuna otin ihan kunnolla yhteen uhmiksen kanssa. Hän jäi kirkumaan päiväkodin tädin syliin, ja minä lähdin kyyneleet silmissäni töihin. Iltapäivälläkin töitteni jälkeen meni vielä hetki, että olimme taas kavereita. Pitkävihainen pikkuinen! Ei toiminut tänään eilinen konstini uhmaraivarin hoitamiseen (lue tästä).

Lähdimme kiireesti ulos aurinkoon potkupyöräilemään, että minäkin sain kokea auringon ihan livenä. Mahtava sää! Meillä oli kivaa! Sen jälkeen menimme kotiin tekemään ruokaa ja sitten minä lähdin taas keskiviikkoillan töihin (klik!). Tällä kertaa mies ei ollut työmatkalla, joten pieniä ei tarvinnut viedä minnekään iltahoitoon.

Nyt istun tietokoneen ääressä klo 22.30 ja väsyttää ihan hirveästi, mutta en osaa mennä nukkumaan.  Mitä rankempi ja väsyttävämpi päivä, sitä myöhemmin naisihminen menee nukkumaan. Loogista, eikö!?

#äidinlogiikka #äidinselviytymiskeino #nukutaansittenkunlapsetovatteinejä

Torstai-ilta yksinhuoltajaviikolla

Minulla oli tänään töissä deadline työlle, jota olen tehnyt jo muutaman viikon ajan. Sen vuoksi heräsin tavallista aikaisemmin ja herätin Aavan tavallista aikaisemmin. Mieskin on sopivasti työmatkalla, joten pienet lähtöhiet ehdin jo ottaa ennen seitsemää.

Töissä sain kaikki ajallaan ja kunnialla tehtyä. Autolle töiden jälkeen hyppiessäni kuin varsa kesälaitumella ajattelin, että nyt kyllä juhlistamme tuon työni valmistumista ja käymme illalla ostamassa vaikka jäätelöt!

Tulimme Aavan kanssa kotiin. Nappasin ensi töikseni Henrikiltä puhelimen pois ja aloin tehdä juurespihvejä, joiden ohjeen otin S-marketista. Pienin otti heti pienet kotiintuloraivarit, koska en antanut hänenkään pelata puhelimella. Henrikillä oli kauhea nälkä, mutta hän ei jaksanut auttaa minua ruuanlaitossa. En pakottanut, mutta annoin ymmärtää, että kahdestaan tekemällä ruoka valmistuisi nopeammin.

Aava pyysi Spotifystä balettimusiikkia ja liihotteli ympäri kämppää Hennesin Hello Kitty -balettitutu päällään. Paistoin ikuisuuden niitä juurespihvejä. Vähän ennen kuutta Matilda tuli kaverin luota kotiin. Aloimme syömään.

Voi apua miten oksettavan kauheita ne pihvit olivat! Reseptissä luki, että perunoita, mutta ei mainintaa, että niiden olisi pitänyt olla kypsiä. Ainakaan ne perunat eivät pannulla kypsyneet, joten pihvit olivat kitkerän, raa´an perunan makuisia. Yök! Matilda kohteliaana yritti kehua, mutta minä yhdyin pienempien rehelliseen mielipiteeseen. Ensi kerralla teen taas pinaattilettuja, jos päätän jotain tuon tyylistä kasvisruokaa tehdä!

En ollut päässyt ulkoilemaan koko viikkona, joten halusin ehdottomasti, että lähdemme koko jengillä kävelyttämään meillä hoidossa olevaa Helmi-koiraa. Matilda innostui heti, kun taas pienemmät suuttuivat heti. Sanoin, että aiomme kävellä K-kauppaan ja se, joka lähtee mukaan, saa sieltä jäätelön. Tosin Aavalla ei tietenkään ollut vaihtoehtoa lähteäkö vai ei.

Huoh. Aava alkoi kirkua. Pelkässä balettimekossa tanssiva, pitkän päiväkotipäivän suorittanut neljävee ei ilahtunut kävelyajatuksesta. Keskimmäinen ei ilahtunut siitä, että jäätelön saa vain kävelemällä. Vanhin ei ilahtunut siitä, että sisarukset on pakko ottaa mukaan.

Aava kirkui eikä halunnut vaihtaa vaatteita, koska "tämä on niin ihana mekkoooo". Pelkät pikkarit ja spagettiolkainen vesirajamekko eivät mielestäni riittäneet ulkovaatteiden alle, joten pikkuisen otimme yhteen.

Huudon syy vaihtui ongelmaan nimeltä vessa, jollaisia ongelmia monilla tuon ikäisillä on. Siispä tappelimme sen aihepiirin asioista hyvän tovin. Isommat odottivat pihalla, kunnes vanhin tuli ovelle sanomaan, että keskimmäinen on tehnyt kaikkea todella ärsyttävää.

Sain monien mutkien kautta pienimmän pihalle. Omia vaatteita pukiessani nuorin tuli huutamaan, että keskimmäinen on ärsyttävä. Keskimmäinen tuli huutamaan, että koko elämä on ärsyttävää.

Lähdimme kulkemaan kohti keskustaa. Otin sitten pulkan mukaan. Ei ollut lunta. Keskimmäinen käveli  50 metriä edellämme.

Kävin Henrikin kanssa apteekissa ostamassa vitamiineja. Tytöt odottivat pihalla. Kun tulin takaisin, kuulin heti suuresta onnettomuudesta. Kuulin ja näin. Aavan purkka oli tarrautunut hiuksiin. Kasvojen edessä roikkui takkuinen ja likainen hiuskasa, jonka latvassa oli kruununa suuri möykky ksylitolia. Nauroin spontaanisti, mitä ei katsottu hyvällä.

Avasimme vitamiinipurkin siinä apteekin pihalla. Maistoimme - ja syöksyimme sylkemään vitamiinit läheiseen roskikseen lähes oksentaen. Minun piti ostaa niitä hedelmänmakuisia pureskelutabletteja, mutta ostinkin vitaamineja maussa aspiriini. Yök, jopa pahempia kuin ne juurespihvit! Onneksi kukaan ulkopuolinen ei nähnyt ryntäystämme enkä ehtinyt antaa Aavalle. Vähän meitä nauratti jälkikäteen.  Hullun pahoja! Ostin sitten paketin, jossa on 250 vitamiinia...

Ostimme jäätelöt ja söimme niitä kävellessämme kotia kohti. Koska asfaltilla oli kurja vetää pulkkaa, menimme lehmälaitumella tien vieressä. Siellä oli vielä talvi.

Kotona kello 19.45 Aava riisui ulkovaatteensa ja syöksyi olohuoneeseen. Pari sekuntia, niin hän oli taas balettiasussaan. Huoh. Sain jotenkin kunnialla hänet kuitenkin suihkuun. Suihkuja, hammaspesuja, iltasatuja, kokeisiin kyselyä ja huomiseen päivään valmistautumista.

Ja näin on mennyt taas yksi tavallinen torstai. Olin iloinen työn valmistumisesta, jäätelöstä, Matildan antamasta halauksesta, suihkuverhon takaa virnistävästä Aavasta, joka sanoi olevansa kissa ja sähisevänsä minut, koiran, pois, Helmin vierailusta ja Henrikin hyvästä kokeeseen valmistautumisesta.

Huomenna on jo perjantai. Se on lohduttava ajatus. Mieskin tulee jo kotiin. Se on riemastuttava ajatus.