Älä kasvata sisaruksia tasapuolisesti!

"Me pidämme aina huolta, että sisaruksia kohdellaan tasa-arvoisesti ja kaikki saavat samaa mitä muutkin." Bullshit.

"Kaikki ovat yhtä rakkaita." Kyllä, ehdottomasti.

"Jos joku saa jotain, saavat muutkin." No eivät todellakaan saa.

 

Karkit

 

Lapsi A sai tänään yhden karkin koulussa, koska oli Janna-Johannan syntymäpäivä, joten muut perheestä saavat yhden karkin päivällisen jälkeen.

Koska isi söi kahvitauolla jäätelön, saavat muut oman jäätelönsä iltapalalla. Jäätelöitä syödessä lapsi B paljastaa, että hän sai tikkarin palkinnoksi naamiaisten asukilpailusta, joten kaapista kaivetaan muillekin tikkarit. Tässä vaiheessa lapsi C muistaa, että päväkodissahan oli välipalalla kakkua - käydään äkkiä hakemassa kaupan pakastealtaasta kakku kruunaamaan iltapalan. Nyt äitikin tunnustaa, että työkeikalla tarjottiin herkullisia keksejä. Eipä siinä mitään, kaivetaan kaapista keksipakettikin pöytään.

On reilua, että muutkin saavat, jos kerta yksikin on saanut! Näin lapset ajattelevat. Aina.

Älä kasvata sisaruksia tasapuolisesti herkkujen suhteen. Jos yksi saa tänään karkin, niin muut saavat sitten joskus myöhemmin. Elämä on. 

Synttärit

Kun lapsella A on synttärit, on hänen tärkeä päivänsä. Lapsi A saa silloin lahjoja ja häntä onnitellaan. Hän saa paistatella huomion keskipisteenä. Muut perheen lapset eivät saa silloin lahjoja, piste.

Miksi jotkut tuovat sisaruksillekin jotain? Eikö nimenomaan ole tärkeää opettaa pettymyksiä, odottamista ja toisen ilosta iloitsemista? Kyllä se oma vuoro sieltä tulee!

Tasapuolisuutta sisaruksille yhden syntymäpäivänä? No ei!

 

Hurvittelut

Lapsi B saa kutsun kaverin synttäreille, joten vanhemmat vievät korvaukseksi A:n ja C:n Hoploppiin. Olen oikeasti nähnyt näin tapahtuvan! Kyseinen äiti vähän valitti, että ei kyllä ehtisi, mutta onhan se vietävä, kun toisellakin on kivaa.

Elämään kuuluu odottaa omaa vuoroaan ja ymmärtää, että aina ei ole kaikilla kivaa. Me emme aio järjestää sinulle sirkushuveja tavallisena tiistaina työ- ja koulupäivän jälkeen siksi, että sisko sai kutsun synttäreille! Sinun iltapalallasi ei vedetä sokerihumalaa, vaikka sisko niin synttäreillä tekisikin. Jos tilanne sallii, voimme mennä vaikka uimaan, mutta jos se ei salli, voimme käydä vaikka kirjastossa yhdessä tai pelata nopea kierros lautapeliä tai sitten voit lukea vaikka itse Aku Ankkaa tai mitä nyt haluat tehdä. Ei sen kummempaa tarvita tiistai-iltana.

Jos lapsi C saa kutsun lähteä luokkakaverinsa kanssa tänään elokuviin ja saa jopa karkkirahaa mukaan, niin täytyykö B ja A viedä elokuviin viimeistään lauantaina, koska C:kin pääsi? Ei tarvitse.

Jos lapsi A kutsutaan kaverin luo yökylään, voiko B kutsua meille yövieraan? Ehkä, jos se sopii perheen aikatauluun ja vanhempien mielentilaan. Jos ei sovi, niin sitten katsotaan joskus myöhemmin. A:n ilo ei ole B:lta pois!

Raha

Lapset saavat hyvin menneestä kokeesta tietyn rahasumman. Lapsi A on vanhin. Hän lukee kokeeseen viikon ajan joka ilta kaksi tuntia. Lapsi B on kolme vuotta nuorempi. Hän silmäilee oman koealueensa puolessa tunnissa puolihuolimattomasti läpi. Kumpikin saa kokeesta numeron 9, joten saavatko he saman rahapalkkion?

Tämä jokaisen perheen täytyy päättää itse. Samoin on päätettävä myös se, miten menetellä, kun toiselle matematiikan numero 8 on tulos huolimattomuudesta ja toiselle numero 7 on tulos todella ahkerasta opiskelusta ja huolellisesta koepaperin täyttämisestä. Saako kasin saanut ison rahasumman ja hehkutuksen ja seiskan saanut ei mitään?

Mielestäni tasapuolista kasvatusta on tässäkin asiassa kasvattaa kutakin lasta yksilönä ja peilata häntä vain häneen itseensä, ei sisaruksiin.

 

Kun kaikki muutkin!

Eräässä perheessä oli neljä lasta. Yhdelle lapselle tarjoutui mahdollisuus lähteä harrastusporukan kanssa ulkomaille. Reissu oli niin kallis, että perheellä ei ollut varaa lähettää lasta matkaan. He pohtivat, mitä lapsi ajattelee, kun jää ainoana ryhmästä pois. Kaikki kaverit pääsisivät, mutta hän ei.

Lapsi ymmärsi helposti tilanteen. Tuolla rahalla he pystyivät tekemään jotain kivaa koko perhe. Ensisijassa lapsi vertaa itseään aina sisaruksiinsa, ei kavereihinsa, vaikka lapsi sanoisi mitä. Kallis kännykkä kaverilla aiheuttaa pientä kateutta, mutta kallis kännykkä siskolla voi aiheuttaa elinikäisen tunteen siitä, että hän ei ollut kalliin kännykän arvoinen vanhempien mielestä. "Sisko olikin aina suosikki." 

Ei olisi ollut reilua päästää yhtä lasta matkalle, jollaista ei olisi pystytty tarjoamaan muille.

Isoissa asioissa tasapuolisuus on tottakai kaiken perusta. Sitten, kun mennään tasolle, jossa on automaatio, että karkista tulee karkki kaikille muille ja synttärikutsuista sirkusreissu muille, ollaan vaarallisella tiellä.

 

Kolme yksilöä

Kaikki lapset ovat yksilöitä, sehän on selvä. Viiden pojan perheessä on viisi erilaista lasta. Meillä sukupuolta enemmän vaikuttavat lasten luonteet ja iät. Kaksi nuorempaa ovat hyvin samanlaisia, joten heidän toimintatapansa on tuttu. Vanhin on taas niin huikea sekoitus kummankin vanhemman luonteita, että hänen toimintansa on ennustettavaa siksi.

Välillä on kyllä hyvin haastavaa, kun lapset itse vaativat tasapuolisuutta. Tyttö, 5, poika, 10, ja tyttö, 13, elävät osittain hyvin erilaisissa maailmoissa. Käytössääntöjä vasta opettelevaa pienintä kohdellaan rumien sanojen kanssa hiukan eri tavalla kuin samoja sanoja siskolle tappelussa vastaan  huutavaa 10-vuotiasta. ("No miksi se sit saa huutaa, että mä oon tyhmä kakkapää?" No ei saakaan, mutta sinä et saa yllyttää ja tarjota mallia, että tuollaisia sanoja käytetään...)

Yläkouluun menevän on saatava jo vähän löysempi talutushihna kuin pienempien. Samalla esikoinen on kuitenkin se kokeilukappale, jonka kanssa kaikki asiat ovat uusia, outoja ja pelottavia. Täytyy opetella, mitä itse vanhempana on mistäkin asiasta mieltä ja miten siis tulee reagoida. Täytyy tietää millaisia sääntöjä meidän perheessä mistäkin asiasta luodaan!

Samalla myös maailma muuttuu. Keskimmäinen sai älypuhelimen paljon nuorempana kuin vanhin, mikä harmittaa vanhinta. Vanhinta ei meinattu päästää WhatsAppiin, koska se oli outo juttu, mutta nuorempi pääsi sinne heti, nuorempana kuin vanhempi.

Pyllistys sinulle lapseni

Vanhemmuutta kuvaa parhaiten ajatus siitä, että kun yhdelle kumartaa, vilkkuu lantiofarkkujen vyötärökaistaleen yläpuolelta työnaisen viiva toiselle. Muistan elävästi, miten päätin yllättää lapset, kun he olivat pieniä ja säätelimme ruutuaikaa hysteerisesti. Lupasin, että tänään pidämme elokuvaillan. Isompi alkoi nauraa ja hyppiä, pienempi itkeä ja heitellä tavaroita. Isompi oli juuri luvannut leikkiä pienemmän kanssa, kun minä tulin ja pilasin kaiken.

Mikä vanhemmuuden ohjekirja kertoo, mitä tehdä tilanteessa, jossa lapsi itkee sydäntäraastavasti ja huutaa, että "Se lupasi leikkiä mun kanssa ja nyt se ei leiki" ja toinen lapsi itkee yhtä kovasti ja huutaa, että "Sähän lupasit elokuvan, kyllä katsotaan!"?

Ahdistavan ihana vanhemmuus

Hittoon tasapuolisuus, ei sellaista olekaan. Vanhemmuus on elämän rakkain, antoisin ja upein kokemus, mutta on se samalla myös vaikein, ahdistavin ja turhauttavin tehtävä.

Lapsi ei mene pettymyksestä rikki. Tottakai kaikki saavat jotain kivaa, mutta sitten, kun on sen aika. Kaikille pettymyksiä, syliä, kivoja juttuja, tikkareita, uimahalleja, turvaa ja rakkautta, mutta ei välttämättä tänään kaikille, niin hyvin pärjätään!


Ps. Asiasta on herännyt hyvä keskustelu blogin Facebook-sivulla. Liity tykkääjäksi tästä! Facebookissa luvassa arvonta tykkääjille lähiaikoina 300 tykkääjän rajan ylittymisen kunniaksi.

Viisivuotias

"Pienoiset kädet, suu ihan suppu, syntynyt uusi on ruusunnuppu. Hän täydelliseltä näyttää, sydämemme rakkaudella täyttää. Häntä me odotimme: tyttö, rv 42+0."

Elämän hienoimpiin viesteihin kuuluvat viestit, joita kirjoitetaan synnyttäneiden osastolta sitten, kun tulee yhtäkkiä hiljainen hetki kaiken sen keskellä. Epätodellinen hetki, jollaista ei monta kertaa pääse kokemaan. Ihmetellä katsetta ja viisautta vastasyntyneen (tällaisestä tunnelmasta lisää tässä).

Tänään hän on viisivuotias. Hän on odottanut päivää, jolloin hän on "koko käden" Aava. Enää ei tarvitse taivuttaa sormia alas, kun ikä on vihdoin kokonaisen käden verran!

Hän voitti, enkä edes yrittänyt antaa hänen voittaa. Yritin voittaa! Onhan noissa pinoissa vähän eroa...

Hän nousi aamulla seisomaan, rykäisi ja näytti kädellään mahaansa. "Kun olin kolme, olin tähän." Sitten hän näytti otsaansa. "Kun olin neljä, olin tähän." Sitten hän hipaisi päälakeaan. Silmät loistivat kuin kakkukynttilät. "Ja nyt viisi."

Hän kertoi samaan syssyyn, että viisivuotiaat hallitsevat vessa-asiat ja vievät tavarat paikoilleen. Hyvä, olen siitä kiitollinen.

Laitoimme varpaisiin kynsilakkaa, pinkkiä tietysti. Hän alkoi yhtäkkiä nauraa. "Viisivuotiailla on niin isot varpaatkin!"

"Äiti huomasin, että yhdestä puuttuu. En enää näytä hyvältä! Voitaisiinko huomenna korjata?" Tietenkin, ehdottomasti! Jos muistan. Ja ehdin. Yritän...

Hän sai vanhemmilta lahjaksi taikahiekkaa, leijan ja pienen pehmokissan, jolla oli kantokoppa. Hän poimi lahjoja pussista ja lauloi mukana sitä laulua, joka pitää laulaa, jos lahja on pussissa. "Kuka saa lahjapussiin kurkistaa..." Hän oli niin onnellinen kaikista lahjoistaan, kiitti, nauroi ja katseli perhettä ympärillään. Veli antoi partioleirillä tekemänsä korun ja saippuakuplia ja sisko tarroja, sen lähes ainoan kaupoista löytyvän gluteenittoman suklaapatukan ja pillejä, koska pikkusisko tykkää pilleistä.

Hän on niin huumorintajuinen ja hauska ihminen! Hän tarkkailee meitä hiljaa leikkiensä keskeltä, ja kun vähiten odotamme, sanoo jonkun nasevan kommentin, joka kertoo hänen olevan täydellisesti tilanteen tasalla. Hän pilkkaa muita rakastavalla ja humoristisella tavalla ja toistelee perheen fraaseja. Kun kaikki muut sanovat eräästä jenkkisarjasta perheeseemme jäänyttä ihastelevaa hokemaa "Oh, it´s amazing", sanoo hän oikeassa yhteydessä oikealla äänensävyllä "oo, itsa maissi".

Kissat, niitä hän haalii nyt pehmoina ja aikuisena oikeina.

Hänelle jää helposti mieleen hokemat, laulut ja puhetavat. Hän kuulee aika usein suomipopia ja osaakin tietysti laulaa lähes kaikki biisit, mitä Suomipopin radiokanavalta tulee. Loistava muisti yhdistettynä loistavaan tilannetajuun ja sanavarastoon on yhdistelmä, joka saa aikuiset nauramaan. Sekös häntä suututtaa. Ei vaan voi olla nauramatta, kun toinen sanoo suurin, surullisin silmin ihan puhuen, että "kun mua päiväkodissa sattuu, mun sydämessä veitset kääntyy". Tai jos joku sanoo, että "voisin siivota", kysyy hän ihan vakavissaan, että "mut kenen takia?"

Ymmärrätte varmaan, mitä hän laulaa keinuessa? "Keinu keinuni korkealle, nythän on juhannusilta" tai "Keinumme näin, pilviä päin, keinumme korkeuksiin?" Joo ei. "Keinutaan, eteen ja taa-a, en haluu lopettaa-aa..."

Toki hän laulaa myös lastenlauluja. Tämän hetken suosikki on Täti Monika, koska peppu. Kerran hän testasi reaktioitani istuessaan autossa turvaistuimessa. Hän luetteli ihan vakavana osaamiaan vessasanoja ja testasi, koska ärähdän. "Pippeli. Pylly. Peppu." Ajelin hiljaa. "Pylsä. Kakka. Pissa. Takapuoli." En reagoinut, ajattelin, että huutelu loppuu, kun en kommentoi. Sitten se tuli, ärrää reippaasti sorauttaen: "berrrrrberiosasto." Repesin, mutta auto pysyi tiellä. Lapsi innostui, alkoi huudella listaa alusta kovemmalla äänellä. Minä toruin, mutta en voinut naurulleni mitään. Olenkin odottanut, koska kuulen, että hän on pyytänyt tätejä pyyhkimään berberiosastoa. Hyvä hänellä on kasvaa isompien sisarusten jaloissa, oppii heti oikeat termit.

Hän rakastaa kaikkia ja kertoo sen koko ajan. Pienet kädet takertuvat erityisesti isoveljen kaulaan, jonka ikään kuuluu moisesta kiusaantua. Huulet törröllä hän ahdistelee veljeään päivästä toiseen. Hän vakuuttaa rakkauttaan ja on oikea sylikissa.

Hän on myös aikamoinen tinttarella, Pikku Myy ja Peppi. Kädet lennähtävät hetkessä puuskaan, kun asiat eivät suju. Hän polkee jalkaa, kiljuu ja raivoaa. Kaupparaivarit onnistuvat yhä ihan hienosti sekä päiväkodin pihalle heittäytyminen. Hän ei ole enää pieni, mutta ei vielä isokaan, ja se jos mikä on hankalaa! Hän ei voi hyväksyä sitä, että on pikkusisko, kun on kuitenkin jo iso! Hän haluaa saada kaiken ja osata kaiken, mutta vetoaa myös usein siihen, että on niin pieni, että hänen ei tarvitse eikä hän sitä paitsi edes osaa! Ei ainakaan siivota lelujaan.

Tähkäpää, prinsessa, Elsa, you name it. Mieluiten mikä muu tahansa kuin Aava, jolla häntä kotona toisinaan kutsutaan. Sehän on nimirimpsun toinen nimi, mutta se hän ei ainakaan halua olla. Teidän korkeutennekin on parempi.

Hän on taitava pyöräilijä, piirtäjä, laulaja, leikkijä ja tanssija. Hän treenaa äänteitä ja lukemista erityisesti Ekapelillä. Hän rakastaa ystäviään, ulkoilua, hiekkalaatikkoa ja uimista.

Hän ei halua lapsia, koska ajatus synnyttämisestä on jostain tullut hänen päähänsä. Sen sijaan hän haluaa paljon kissoja ja koiria, ja työkseen hän aikoo perustaa eläinhoitolan. Hän avioituu naapurin Samuelin kanssa, mikä nyt näin blogitekstin välityksellä hänen äidilleen tässä tiedotetaan.

Hän kasvattaa Tähkäpään hiuksia ja itkee sekunnin sadasosassa, kun puhe kääntyy kampaajan saksiin. Pitää olla Tähkäpää! Hiusten pituus lähestyy jo lanteita, eikä harjaus ole helppoa. "Harja vai sakset", on joka-aamuinen kysymys. Hän valitsee toistaiseksi harjan. Sitten, kun pituus lähestyy jo peppua, on syytä pitää aiheesta uusi perhepalaveri. Hetki on siihen vielä onneksi aikaa!

Kuninkaallinen välipala: banaanijugurttia.

 
Mikä tärkeintä: hän on prinsessa! Vaikka hänellä tänäänkin oli lämpöä lähes 39 astetta, pukeutui hän silti prinsessaksi. Yöpuku alla, prinsessamekko päällä. Koska olen läpikäynyt jo yhden matkan prinsessan äitiydestä teinin äitiydeksi, tiedän, että tuo vaihe menee ohi. Siksipä hän saa pukeutua prinsessaksi aina, ainakin kotona. Löysin netin uumenista vanhan kolumnini Keskisuomalaisesta, jossa kirjoitin ajasta, kun esikoinen oli prinsessa. Sen voi lukea tästä. Yhtäläisyyksiä siskoilla on hyvin paljon!

Vaan onhan se mielettömän hienoa, että yksi perheenjäsen kulkee prinsessamekossa, kruunussa ja korkkareissa, kun muut ovat farkuissa, harmaissa paidoissa ja pieruverkkareissa! Elämässä pitää olla särmää!

Voittajan on helppo hymyillä.

Viisivuotias! Vielä ihana kokonainen päiväkotivuosi ennen eskaria, joka meillä on koulussa. Lähellä on kenties uimaan ja lukemaan oppiminen. Uskaltaa jo ulkoilla omalla pihalla, mutta ei vielä saa lähteä yksin minnekään. Äärettömän fiksu, mutta rakkaanraivostuttavanuhmaikäinen. Haliteltava, kutiteltava ja pusuteltava. Kaukana koulumaailma, kaukana teini-ikä, mutta mukavan kaukana jo vauvaikä vaippoineen, yöitkuineen, soseruokineen, rattaineen ja syöttötuoleineen.

Ihan vasta kainalossa synnyttäneiden osastolla, nyt jo kerrossängyn yläpedillä, josta viikonloppuaamuisin hipsii katselemaan lastenohjelmia muiden vielä hetken nukkuessa.

Kädet puuskaan ja kruunu päähän! Meidän aarre. Meidän pikkukissa. Koko käden tyttö.


Ps. Minua ja Aavaa voi käydä äänestämässä kesäkuun Kaksplus-lehden kansikuvaan. Me haluttaisi ihana prinsessapäivä :) Äänestyslinkki tässä. Tutustu myös meidän bloggaajakollegoihin.

Uhman avuksi motivaatiotarrataulu - SISÄLTÄÄ ARVONNAN

Myönnän: Aavan uhma on ollut koko kevättalven yhtä jäätävä kuin ne tammikuun pakkaspäivät olivat. Jäätäviä tammikuun pakkaspäiviä, mutta meillä jäätäviä uhmakuukausia. Arki on aikamoista selviytymistaistelua, kun perheen pienin, vain vähän reilu satasenttinen ihminen, pitää hoviaan kotona Kuningatar Ei:nä.

Ei syömään, ei nukkumaan, ei pukemaan, ei riisumaan, ei suihkuun, ei ulos, ei sisään, ei tuota lelua, ei sitä yöpukua, ei leipää, ei puuroa eikä jugurttia, ei varsinkaan koskaan ikinä milloinkaan päiväkotiin eikä koskaan ikinä vessaan, ei ainakaan yksin.

Karkuun juoksemista, piiloutumista, vanhemman korvaa ärsyttävää naurua ja itkua ja tappelua. Tahtojen taistelua. Ymmärrettävää, mutta kaikki mehut vanhemmista imevää kasvua.

Välillä ahdistaa jo etukäteen,  kun tietää, että puolen tunnin päästä pitäisi olla menossa viemään isompaa lasta harrastukseen, mutta sitä ennen pitäisi saada Aava käymään vessassa, vaihtamaan ballerina-asunsa sisävaatteisiin, pukemaan tai antamaan minun pukea ulkovaatteet päälleen ja saatava s-kirjaimen asennossa huutava tyttö autoon. Huoh.

Leikkien Motivaatiotarrataulu Kukkaset saatu blogin kautta.

Uhmaikäisen kanssa pärjääminen on suoraan verrannollinen omaan vireystasoon. Kun itse on hyväntuulinen, suhtautuu naama punaisena raivoavaan Pikku Myyhyn lempeän rakastavasti ja oikeita kasvatuskeinoja käyttäen. Hyvällä tuulella lapsen raivarit jopa naurattavat, kuten tässä tekstissäni. Kun taas itsellä on kiire, nälkä ja stressi, on raivoavan kakaran käyttäytyminen todellinen kirsikka päivän päällä.

Olemme yrittäneet vaikka mitä, että arki olisi helpompaa. Jokainen vanhempi tietää, että kehuminen, positiivinen asenne ja kannustaminen ovat avaimia menestykseen, mutta aina pelkkä sanat, syli ja silittäminen eivät riitä. Aika, rakkaus ja ulkoilu ovat avainsanoja, mutta niiden lisäksi voi kokeilla muutakin.  

Motivaatiotarrataululla onnistumisen iloa

Saimme Leikkien-lelukaupasta testaukseen Motivaatiotarratauluja, joita aiomme nyt todellakin kokeilla. Aava ainakin itse on innoissaan. Ideana on saada tarratauluun, A2-kokoiseen julisteeseen, tarra jokaisesta onnistuneesta asiasta, joka on tehty ennalta sovittujen sääntöjen mukaan.

Otimme nyt testiin julisteen, jossa on kolme kukkaa. Jokaiseen kukkaan kirjoitimme yhden opeteltavan asian: reippaasti ja omatoimisesti vessaan menemisen, reippaan pukemisen ja lelujen siivoamisen. Jokaiseen kukkaan kirjoitimme ihan tavallisen, arkisen, mutta tavoiteltavan palkinnon, jonka hän saa, kun kukkaan on liimattu kaikki terälehdet. En halunnut kirjoittaa tavallisten asioiden oppimiseen palkinnoksi mitään särkänniemiä ja hoploppeja vaan ihan tavallisia asioita, jotka oikein tehtyinä ovat tavoiteltavia.

Aloitimme tarrataulun täyttämisen tänään, ja neiti hoiti sovitut hommat suitsaitsukkelaan. Katsotaan, miten käy jatkossa, mutta hyvältä näyttää aloitus! 

Kukkien lisäksi saimme myös autotaulun, jollainen olisi ollut Henrikille samassa iässä kova sana! A2-kokoisessa julisteessa on kolme autoa, joihin kerätään onnistuneilla tehtävillä koristemaalaustarroja. Kumpaankin settiin kuuluu 45 tarraa.

Kukkatarrataulut ovat tässä linkissä ja autotarrataulut tässä. Ei mielestäni mikään paha hinta suhteessa siihen, että arki sujuisi uhmiksen kanssa vähän paremmin! Tarrataulut maksavat 6,90 euroa kappaleelta. Ajattelen, että tarroja voisi käyttää myös esimerkiksi kehitysvammaisten lasten oppimisen tukena.

Ilokseni kerron, että saan arpoa kahdelle lukijalleni Leikkien Motivaatiotarrataulu autot ja Leikkien Motivaatiotarrataulu kukkaset -paketin! Arvon yhdelle onnekkaalle autot ja kukkaset -paketin blogissani ja yhdelle onnekkaalle samanlaisen paketin blogin Instagramissa @ylipyykkivuortenblogi. 

Kerro blogin kommenttikentässä, minkä asian toivoisit lapsesi oppivan motivaatiotarrataulun avulla, niin olet mukana arvonnassa. Osallistu myös Instagrammissa seuraamalla ja kertomalla, mikä asia olisi teillä jo kiva saada sujumaan.

Vastausaikaa on perjantaihin 1.4. klo 20 asti. Julkaisen arvonnan voittajat lauantaina 2.4.

Leikkien-lelukaupan nettisivuilla on esitelty tarrataulut näin:

Leikkien Motivaatiotarrataulussa on A2-kokoinen juliste, jossa on kuvattuna kolme kaunista kukkaa. Kukissa on 10, 15 ja 20 terälehteä. Terälehtien paikat ovat kuitenkin tyhjiä. Tavoitteena on saada erilaisia tehtäviä suorittamalla kaikkiin kukkiin ihanat tarraterälehdet. Settiin sisältyy 45 tarraa eli terälehdet kaikkiin kolmeen kukkaan. Julisteen yläosassa on myös tila lapsen omalle nimelle.

Sopikaa yhdessä lapsen kanssa tehtävä ja kirjoittakaa se valitsemanne kukan keskelle (esim. hampaiden pesu). Valitkaa kukka sen mukaan, kuinka monta kertaa tehtävä tulee suorittaa (10, 15 tai 20). Aina kun lapsi on tehnyt sovitun tehtävän, saa hän liimata kukkaan yhden terälehtitarran. Monelle lapselle tarra ja sen liimaaminen paikalleen on motivoivaa ja palkitsevaa, mutta halutessanne voitte sopia yhdessä myös palkinnosta, jonka lapsi saa, kun kukassa ovat kaikki terälehdet. Yhdessä sovitun palkinnon voi kirjata kukan keskelle tavoitteen perään.  
 
Julisteessa on kolme kukkaa. Voitte kerätä tarroja vain yhteen kukkaan ja määritellä uuden tavoitteen toiseen kukkaan, kun edellinen tavoite on saavutettu. Erilaisia tavoitteita voi olla samanaikaisesti myös kaksi tai kolme, jolloin useampaan kukkaan kerätään terälehtiä samanaikaisesti. Lapsen kanssa voidaan sopia myös yhdestä isommasta tehtävästä, jota tavoitellaan kolmessa eri vaiheessa välitavoitteiden kautta. Hauska Leikkien Motivaatiotarrataulu sopii kaikenikäisille!

Leikkien on opettavaisiin leluihin, peleihin ja kirjoihin erikoistunut suomalainen perheyritys. Opettavaiset lelumme ja pelimme on suunniteltu tukemaan lasten oppimista ja erilaisten taitojen kehittymistä hauskalla ja innostavalla tavalla eli leikkien. Lapsihan oppii leikkien!

Postaus on toteutettu yhteistyössä Leikkien-lelukaupan kanssa.  

RATKAISU UHMARAIVARIN TALTUTTAMISEEN

Aamu alkoi vaikeasti. Aava ei taaskaan halunnut pukea sisä- eikä ulkovaatteita, vaan huusi vain, että ei halua päiväkotiin. Saimme kuitenkin vaatteet päälle ja sain houkuteltua hänet autoon.

Päiväkodin portin avattuamme hän lysähti keskelle pihaa istumaan pyllylleen pieneen lumihankeen ja huusi: "En halua mennä päiväkotiin!"

Olen kuningatar, suuri kuningatar, kuningatar E ja I!

Vilkaisin häntä ja lysähdin samantien istumaan maahan hänen viereensä ja huusin: "En halua mennä töihin!".

Aava vaikeni ja katsoi minua järkyttyneenä. Siinä me istuimme, hän pukeutuneena oranssi-pinkkiin haalariin, Kuomiin, pipoon, kaulahuiviin ja rukkasiin  ja minä harmaaseen villakangastakkiin, mustiin farkkuihin ja mustiin saappaisiin. Hän naurahti hämmentyneen iloisesti ja vaikeni sitten. "Nouse ylös", hän komensi äänessään ripaus naurua, ripaus häpeää ja aimo annos käskyä.

"Enkä nouse, koska en halua mennä töihin", sanoin."No minä nousen ensin. Mennäänkö mielummin tuonne penkille istumaan", hän kysyi.

Pyyhittyämme nauraen täysin lumisen takkini selkäpuolen menimme istumaan penkille, joka oli päiväkodin seinustalla. Huokaisin lapselle, että haluaisin tänään vaihtaa. Jospa minä menisin aamupalalle, leikkimään, pulkkamäkeen ja nukkumaan ja hän menisi töihin.

"No etkä", huusi hän nauraen ja juoksi edelläni ovelle. Rutiinit päiväkodin naulakoilla sujuivat paremmin kuin koskaan. Ikkunassakaan hän ei heiluttanut kuin puoli sekunttia ja kääntyi sitten ystäviensä kanssa leikkimään.

Miten helpolla näistä kohtauksista voisikaan selvitä, jos ehtisi, muistaisi ja jaksaisi heittäytyä välillä itsekin lumihankeen.

En malta odottaa, että saan heittäytyä mahalleni huutamaan kaupan lelu- tai karkkihyllyllä ensi kerralla! Tosin luultavasti menisi siinä heittäytyessäni lopullisesti välit perheen teinin kanssa, jos hän sattuisi olemaan mukana tai kuulisi asiasta. Sitä riskiä ei ehkä voi ottaa.

Torstai-ilta yksinhuoltajaviikolla

Minulla oli tänään töissä deadline työlle, jota olen tehnyt jo muutaman viikon ajan. Sen vuoksi heräsin tavallista aikaisemmin ja herätin Aavan tavallista aikaisemmin. Mieskin on sopivasti työmatkalla, joten pienet lähtöhiet ehdin jo ottaa ennen seitsemää.

Töissä sain kaikki ajallaan ja kunnialla tehtyä. Autolle töiden jälkeen hyppiessäni kuin varsa kesälaitumella ajattelin, että nyt kyllä juhlistamme tuon työni valmistumista ja käymme illalla ostamassa vaikka jäätelöt!

Tulimme Aavan kanssa kotiin. Nappasin ensi töikseni Henrikiltä puhelimen pois ja aloin tehdä juurespihvejä, joiden ohjeen otin S-marketista. Pienin otti heti pienet kotiintuloraivarit, koska en antanut hänenkään pelata puhelimella. Henrikillä oli kauhea nälkä, mutta hän ei jaksanut auttaa minua ruuanlaitossa. En pakottanut, mutta annoin ymmärtää, että kahdestaan tekemällä ruoka valmistuisi nopeammin.

Aava pyysi Spotifystä balettimusiikkia ja liihotteli ympäri kämppää Hennesin Hello Kitty -balettitutu päällään. Paistoin ikuisuuden niitä juurespihvejä. Vähän ennen kuutta Matilda tuli kaverin luota kotiin. Aloimme syömään.

Voi apua miten oksettavan kauheita ne pihvit olivat! Reseptissä luki, että perunoita, mutta ei mainintaa, että niiden olisi pitänyt olla kypsiä. Ainakaan ne perunat eivät pannulla kypsyneet, joten pihvit olivat kitkerän, raa´an perunan makuisia. Yök! Matilda kohteliaana yritti kehua, mutta minä yhdyin pienempien rehelliseen mielipiteeseen. Ensi kerralla teen taas pinaattilettuja, jos päätän jotain tuon tyylistä kasvisruokaa tehdä!

En ollut päässyt ulkoilemaan koko viikkona, joten halusin ehdottomasti, että lähdemme koko jengillä kävelyttämään meillä hoidossa olevaa Helmi-koiraa. Matilda innostui heti, kun taas pienemmät suuttuivat heti. Sanoin, että aiomme kävellä K-kauppaan ja se, joka lähtee mukaan, saa sieltä jäätelön. Tosin Aavalla ei tietenkään ollut vaihtoehtoa lähteäkö vai ei.

Huoh. Aava alkoi kirkua. Pelkässä balettimekossa tanssiva, pitkän päiväkotipäivän suorittanut neljävee ei ilahtunut kävelyajatuksesta. Keskimmäinen ei ilahtunut siitä, että jäätelön saa vain kävelemällä. Vanhin ei ilahtunut siitä, että sisarukset on pakko ottaa mukaan.

Aava kirkui eikä halunnut vaihtaa vaatteita, koska "tämä on niin ihana mekkoooo". Pelkät pikkarit ja spagettiolkainen vesirajamekko eivät mielestäni riittäneet ulkovaatteiden alle, joten pikkuisen otimme yhteen.

Huudon syy vaihtui ongelmaan nimeltä vessa, jollaisia ongelmia monilla tuon ikäisillä on. Siispä tappelimme sen aihepiirin asioista hyvän tovin. Isommat odottivat pihalla, kunnes vanhin tuli ovelle sanomaan, että keskimmäinen on tehnyt kaikkea todella ärsyttävää.

Sain monien mutkien kautta pienimmän pihalle. Omia vaatteita pukiessani nuorin tuli huutamaan, että keskimmäinen on ärsyttävä. Keskimmäinen tuli huutamaan, että koko elämä on ärsyttävää.

Lähdimme kulkemaan kohti keskustaa. Otin sitten pulkan mukaan. Ei ollut lunta. Keskimmäinen käveli  50 metriä edellämme.

Kävin Henrikin kanssa apteekissa ostamassa vitamiineja. Tytöt odottivat pihalla. Kun tulin takaisin, kuulin heti suuresta onnettomuudesta. Kuulin ja näin. Aavan purkka oli tarrautunut hiuksiin. Kasvojen edessä roikkui takkuinen ja likainen hiuskasa, jonka latvassa oli kruununa suuri möykky ksylitolia. Nauroin spontaanisti, mitä ei katsottu hyvällä.

Avasimme vitamiinipurkin siinä apteekin pihalla. Maistoimme - ja syöksyimme sylkemään vitamiinit läheiseen roskikseen lähes oksentaen. Minun piti ostaa niitä hedelmänmakuisia pureskelutabletteja, mutta ostinkin vitaamineja maussa aspiriini. Yök, jopa pahempia kuin ne juurespihvit! Onneksi kukaan ulkopuolinen ei nähnyt ryntäystämme enkä ehtinyt antaa Aavalle. Vähän meitä nauratti jälkikäteen.  Hullun pahoja! Ostin sitten paketin, jossa on 250 vitamiinia...

Ostimme jäätelöt ja söimme niitä kävellessämme kotia kohti. Koska asfaltilla oli kurja vetää pulkkaa, menimme lehmälaitumella tien vieressä. Siellä oli vielä talvi.

Kotona kello 19.45 Aava riisui ulkovaatteensa ja syöksyi olohuoneeseen. Pari sekuntia, niin hän oli taas balettiasussaan. Huoh. Sain jotenkin kunnialla hänet kuitenkin suihkuun. Suihkuja, hammaspesuja, iltasatuja, kokeisiin kyselyä ja huomiseen päivään valmistautumista.

Ja näin on mennyt taas yksi tavallinen torstai. Olin iloinen työn valmistumisesta, jäätelöstä, Matildan antamasta halauksesta, suihkuverhon takaa virnistävästä Aavasta, joka sanoi olevansa kissa ja sähisevänsä minut, koiran, pois, Helmin vierailusta ja Henrikin hyvästä kokeeseen valmistautumisesta.

Huomenna on jo perjantai. Se on lohduttava ajatus. Mieskin tulee jo kotiin. Se on riemastuttava ajatus.