Miehen lapsettomuus on yhä tabu

 

"Samalla kauppareissulla näin itseäni nuoremman miehen työntävän lastenvaunuja, joissa oli pieni lapsi. Viha, kiukku, kateus, katkeruus ja elämän epäreiluus nousivat silmiini. Kirosin mielessäni, miksi tuokin paskamainen löysäperse on isä eikä minun isyydestäni ole mitään tietoa. Miksi hän, nuori mies, on isä, kun hän ei varmaankaan ole edes hyvä isä? Ajatuksissani menin tämän miehen luo ja potkaisin häntä monta kertaa ja samalla työnsin vaunut pois hänen luotaan. Miksi hän sai olla isä ja minä en?"

Esa Kynäslahti teoksessa Ei kenenkään äiti, kertomuksia lapsettomuudesta (toim. Hanna Parviainen, Atena Kustannus 2012).

Tahaton lapsettomuus henkilöityy usein helposti naiseen. Naiselle tulee vauvakuume, nainen ei tule raskaaksi, nainen suree lapsettomuutta. Tahattomasta lapsettomuudesta puhuttaessa unohtuu usein mies ja hänen surunsa.

Tilannetta vaikeuttaa, jos miehen surua vähätellään, tai jos mies itse tai ympäristö olettavat, että miehen on jatkuvasti jaksettava ja ensisijaisesti vain tuettava puolisoa tämän surussa. Jos mies romahtaa, voi romahtaa paljon enemmänkin, vaikka suru on yhtä suuri miehelle kuin naisellekin.

Esa Kynäslahden mukaan pahalta tuntuu erityisesti se, että lapsettomuushoitoja tehdessä miehelle ei ole aina varattu edes tuolia toimenpidehuoneeseen. Mies on jonkin ajatusmaailman mukaan vain naisen kuski, vaikka kysesssä on yhteinen haave, yhteinen suru ja yhteinen taistelu. Yhteinen toivon ja epätoivon kamppailu.

Onnea kaikki isät!

Isänpäivä on monille tahattomasti lapsettomille miehille ja heidän puolisoilleen yksi vuoden vaikeimmista päivistä. Älä koskaan kysy lapsettomalta, koska hän aikoo hankkia lapsia tai haluaako tämä luoda vain uraa. Lapseton, tahattomasti tai lapsettomuuden valinnut, kertoo elämästään, valinnoistaan ja tilanteistaan itse, jos niin haluaa.

Toimittaessani Ei kenenkään äitiä vuonna 2011 tapasin uskomattoman rohkeita naisia ja miehiä, jotka sydän ruttuun rypistyen repivät vanhat haavat auki ja kertoivat, miltä lapsettomuus tuntuu. Jos olet yksi viidestä lapsettomuuden kohdanneista, tunnistat ehkä kirjoittajien tunteet. Jos et ole, lue ainakin siinä tapauksessa teos. Varoitan: tulet itkemään, mutta myös huokaamaan onnesta. Jokaisessa tarinassa on onnellinen loppu, mutta se ei aina tarkoita lapsen saamista.

Tällä viikolla vietetään Miesten Viikkoa, jolloin Lapsettomien yhdistys Simpukka haluaa muistuttaa, että isyys ei ole itsestäänselvyys. Lapsettomuus ei ole vain naisen suru vaan se koskettaa yhtä lailla miestäkin.

Voimia selvitä somen isänpäiväpäivityksistä ja kauppojen isänpäivämarkkinoinnista. Et ole yksin!

#Miestenviikko #Simpukka

Lapseton ottaisi lapsiperheen toukokuun kiireen

Toukokuu on monessa lapsiperheessä todellinen voimainkoitos. Suoraan töistä päiväkodin kautta kotiin, eilinen makaronilaatikko mikroon, lapset äkkiä pöytään, juhlavaatteiden pikainen silitys, nopeat letit tytöille, pojan siistimpien kenkien etsiminen, kameraan muistikortti ja sitten juostaan. Äkkiä, äkkiä, kohta alkaa! Sieltä sitten suoraan sinne toiseen, ehditään just ja just!

Kiireellä päiväkodin ja koulun kevätjuhlaan. Kiireellä partion kevätretkelle, lapsen pianokonserttiin, luokan musiikki-iltaan ja tanssiryhmän esitykseen. Kiire, on mentävä jo! Vaihda nyt äkkiä ne vaatteet! Ei tuota paitaa vaan se siistimpi!

Juhlavaatteiden etsimistä ja silittämistä, lahjojen ja kukkien ostamista ja aikatauluttamista. Hae sinä lapset, niin minä haen ne kukat ja parit sukkahousut, muista kamera, ehditäänkö syödä, muista siirtää se palaveri, nähdäänkö suoraan siellä vai ehditkö kotiin? Nimet opettajan ja valmentajien korttiin! 

Siihen päälle vielä toukokuun viimeisten viikkojen luokkaretket, joissa on tavallisesta poikkeava aikataulu ja jonne on muistettava käydä nostamassa rahaa ja josta lapsi on muistettava hakea siihen ja siihen aikaan. 

Töissä työkaverin läksiäiset ja projektien viimeistelyt ennen kesälomia. Kun lapsilla on todistukset kädessä, on lähdettävä kiireellä ajamaan lakkiaisiin parinsadan kilometrin päähän. 

Kun kaikesta tästä on selvitty, voi laittaa Facebookiin kuvia lapsista ja heidän  todistuksistaan, stidendeistään ja hymytyttö-patsaistaan ja huokaista helpotuksesta ja ylpeydestä.

Kiire on etuoikeus

Lapsiperheen kiire on onnellista kiirettä, joka on etuoikeus. On onnellista juosta töistä kotiin, napata lapsi päiväkodin pihalta kainaloon ja istua kohta lapsi sylissään koulun tai harrastuksen kevätjuhlassa kyynelehtimässä vanhemman lapsen taidokasta esiintymistä katsoessaan.  

Toukokuu on monelle tahattomasti lapsettomalle vuoden raskainta aikaa. Äitienpäivästä alkaa juhlakausi, jolloin some täyttyy ylpeiden vanhempien kehuilla ja ihanien lasten kuvilla. 

Vanhemmilla ja isovanhemmilla on oikeus olla ylpeitä lapsistaan ja kertoa se. Meilläkin koululaiset tekivät niin suuren työn hyvien todistustensa eteen, että saamme olla ylpeitä ihan heidän itsensä takia.

Toukokuussa ajattelen kuitenkin aina heitä, joiden käteen ei juhlamekkoinen pikkutyttö tai kauluspaitainen ja vaaleahousuinen pikkupoika ojenna posket ylpeydestä hehkuen juuri saamaansa todistusta ja käske äidin tai isän katsoa heti ja kehua. 

Ollaan ylpeitä lapsistamme, mutta samalla muistetaan, että moni ottaisi valittamamme kiireen meiltä itselleen. Kun kehut lastasi tai lapsenlastasi muille, kehu sopivuuden rajoissa. Sinulla voi olla jotain, mitä joku toinen olisi halunnut myös itselleen. 

Ruuhkavuosien kiire on etuoikeus.

Aiheesta lisää: Lapsettomien lauantai: Ei kenenkään äiti.