Isovanhemmat asuvat liian kaukana

Jos jommat kummat perheemme isovanhemmat asuisivat lähellä, olisi elämä monella tavalla erilaista. Meillä on toiseen mummolaan 400 km:n matka ja toiseen mummolaan lähes sama, vain 30 km:ä vähemmän. Lue tästä postaus Isovanhemmat 400 km:n päässä.

Meillä ei ole koskaan ollut arjessa sellaista apua, että isovanhemmat hakisivat lapsen hoidosta, veisivät treeneihin tai uimahalliin, jäisivät sairaan lapsen kanssa kotiin tai kävisivät vaikka laittamassa meille ruuan uuniin. Hämmästyin todella paljon, kun kuulin kerran, että yksi perhe vei lapsensa mummolaan Prisma-reissun ajaksi. Se tuntui yksinkertaisesti erittäin kummalliselta.

Koska emme ole koskaan saaneet apua lastenhoitoon, emmekä ole sitä osanneet kaivatakaan. Olemme hyvä tiimi, ja tykkäämme olla yhdessä kotona. Kumpikaan meistä ei ole esimerkiksi politiikassa mukana, joten kummallakaan ei ole pitkiä kokouksia arki-iltaisin. Olemme aina selvinneet kahdestaan. Hätätilanteissa olemme kysyneet apua ystäviltä tai hankkineet maksullisen lapsenvahdin.

Meillä on kuitenkin se onni, että meillä on neljä nuorta ja hyvässä kunnossa olevaa isovanhempaa, jotka haluavat olla elämässämme läsnä. Lomilla heidän luonaan ja kesämökeillä saamme täysihoitoa, huolenpitoa, rakkautta ja seuraa. Se ei ole millään tavalla itsestäänselvyys. Olen siitä kiitollinen.

Vanhempani olivat juuri meillä talvilomallaan neljä päivää. He hoitivat Aavaa meidän ollessa töissä, tekivät ruokia, siivosivat, lukivat satuja, kuljettivat lapsia kouluun ja treeneihin ja istuivat kanssamme iltaa. Pääsimme myös elokuviin ihan kahdestaan! Olipa tosi kivaa! Ihanaa, että meillä on heidät!

Isovanhempien tulo: Riehumishetkiä ja satujenlukuhetkiä yhdessä isovanhempien kanssa ekana aamulla ja vikana illalla.

Lähellä ja kaukana asumisessa on muutamia eroja. Tässä joitain niistä. 

 

Tapaaminen arjessa

Jos asuisimme lähellä, voisimme pullia leivottuamme kutsua heidät iltateelle. Voisimme vapaana iltana piipahtaa kylässä. Isovanhemmat voisivat tulla kevätjuhliin ja sählymatseihin. Jokainen lapsista voisi yksin mennä isovanhempien luo yökylään. Voisimme tapaamisen jälkeen ajella kotiin nukkumaan. Tekisimme myös yhdessä aikuisten juttuja. Kävisin vanhempieni tai anoppini kanssa shoppilemassa, kävisimme yhdessä konserteissa ja tapahtumissa. Näkisimme ilman sitä härdelliä, joka monesti syntyy siitä, että on monta pientä lasta mukana.

Koska asumme kaukana, on tapaaminen aina kuin lähtisimme hengellisiin seuroihin. Tulemme kimpsujen ja kampsujen kanssa isona laumana ja viivymme kauan. Matkalaukkuja siellä ja täällä, pienten lasten rikkoutuneita rytmejä, siskonpetejä ja paljon tiivistä yhdessäoloa. Lapset rakastavat mummolareissuja. Tapaamiset ovat pitkiä, mutta samalla intensiivisia. Tapaamisista otetaan kaikki irti, myös mehut. Mehut kaikista ihmisistä, myös huolella pullotetut marjamehut. Palaamme kotiin pestyt pyykit mukana ja kerätyt sienet ja hillotetut mansikat ja pullotetut mehut kainalossamme.

Isovanhempien tulo: Ihana iltapalahetki yhdessä perjantain tullen! Ihanaa kattaa pöytään lisää lautasia.

Auttaminen

Jos asuisimme lähellä, voisimme käyttää tarvittaessa mummolan koiraa ulkona, lainata puolin ja toisin vaikka autoja, kastella reissujen aikana kukkia ja auttaa toisiamme remonttihommissa. Kauppaan mennessä saattaisimme kysyä, että tuodaanko heillekin jotakin. Voisimme käydä mökillä haravoimassa ja osallistua puiden pilkkomiseen.

Koska asumme kaukana, emme voi auttaa. He eivät voi hakea lasta hoidosta työpäivän venyessä emmekä me voi vaikka olla mukana mökin remontoimisessa.

 

Suhde lapsenlapsiin

Jos asuisimme lähellä, olisi mummola paikka, jonne lapset voisivat mennä yksin. Olisimme usein toistemme arjessa mukana, jolloin lapset kertoisivat luonnollisemmin isovanhemmille koulu- ja harrastuskuulumisiaan.

Koska asumme kaukana, viestimme WhatsAppiin perustamassamme perheryhmässä. Ryhmässä näytetään koepaperit, uudet kodin sisustusratkaisut ja kuvat siitä, mitä kukakin touhuaa tällä hetkellä. Uskon, että suhde on yhtä hyvä kaukana asuessa kuin se olisi lähelläkin asuessa. 

Isovanhempien tulo: Heti toisena iltana kahdestaan elokuviin! Uskomaton vapauden, aikuisuuden ja tavallisesta arki-illasta nauttimisen fiilis!

 

Lasten syntymäpäiväjuhlat

Jos asuisimme lähellä, järjestäisimme lapsillemme syntymäpäiväjuhlat, johon kutsuisimme isovanhempia, kummeja, serkkuja ja muita sukulaisia.

Koska asumme kaukana, ei meillä ole koskaan lapsilla sukulaissynttäreitä. Lapsille järjestetään vain yhdet juhlat, joihin kutsutaan ystäviä. Ei ole järkevää kutsua sukua 200-400 km:n päästä pariksi tunniksi kahville. Juhlimme sitten, kun saamme kaukana asuvat sukulaiset tai ystävät seuraksemme koko viikonlopuksi. 

Isovanhempien tulo: Ei Aavan vientiä päiväkotiin, vaan yhteinen koulu- ja työmatka kävellen koululaisten kanssa. Harvinainen hetki yhdessä.

 

Oma vapaa-aika

Joskus vähän harmistuin, kuin luin, että joku kirjoitti ihan päättäneensä ottaa itseään niskasta kiinni ja alkavansa käydä kerran kuussa miehen kanssa kahdestaan jossain. Tuntui hämmentävältä lukea, että jollakin se on vain päätöksestä kiinni. Nykyään voimme käydä vaikka kaupassa niin, että Matilda hoitaa Aavaa, mutta ei näin ole kauan ollut. Yli kymmenen vuotta olemme selvinneet arjen kiemuroista pienten lasten kanssa keskenämme, mutta hyvin olemme pärjänneet. Itsellemmehän me olemme lapset tehneet, ja vielä monta.

Jos asuisimme lähellä, kävisimme silloin tällöin elokuvissa, syömässä, shoppailemassa tai vaikka uimassa kahdestaan. Isovanhemmat kyllä hoitaisivat lapsia mielellään.

Koska asumme kaukana, emme käy kahdestaan oikeastaan missään. Useimmiten käymme jossain niin, että toinen jää lasten kanssa. Muutaman kerran olemme ottaneet lapsenvahdin tai pyytäneet apua ystäviltä. Huhtikuussa yritämme järjestää poikkeuksellisesti kaksi sovittua menoa niin, että voimme kumpikin lähteä. Toivottavasti onnistuu!

Isovanhempien tulo: Perjantai-iltana aikuisten hetki viinin ja Alfapetin äärellä.

 

Kiitollisuus

Jos asuisimme lähellä, toivon, että emme pitäisi itsestäänselvänä sitä, että isovanhemmat osallistuisivat arkeemme ja auttaisivat meitä. Toivon, että osaisin kiittää ja arvostaa.

Koska asumme kaukana, yritän muistaa kiittää siitä, miten ihanasti he tekevät meillä kotitöitä ja meidän ollessa heillä passaavat meitä ja miten he huomioivat lapset koko ajan. Yritän muistaa taas ensi kerralla auttaa heitäkin, kun kohtaamme. Kiitos, että haluatte olla elämässämme läsnä huolimatta siitä, että me olemme lähteneet näin kauas teistä ja matka puolin ja toisin on hyvin pitkä!

Isovanhemmat 400 km:n päässä

Matkustimme eilen mummolaan Itä-Suomeen kotoa Pirkanmaalta. Lähdimme matkaan kello 15.15. Pysähdyimme puoleksi tunniksi ja jatkoimme sitten matkaa. Olimme perillä lähempänä meitä olevassa mummolassamme kello 20.05. Kauempaan mummolaan olisi matkustettu vielä puoli tuntia lisää.

Sellainen on meidän mummolamatka ollut nyt pian pari vuotta. Aiemmin mummoloihin oli vain kolmen tunnin matka, joten vierailulla pystyi käymään viikonlopun ajankin. Nykyään niin lyhyitä reissuja emme tee mielellämme.

Tykkään automatkoista, ja noin niin kuin pääasiassa meillä on autossa hulvaton fiilis. Popitamme täysillä Spotifystä Antti Tuiskua, Risto Räppääjää, Elastista ja Kaija Koota ja lähellä Itä-Suomea väännämme radiosta nappulat kaakkoon kunnon kotiseutumusiikilla, jota tulee Järviradiosta. Sellaista 60-luvun Suomi-nostalgiaa niin kuin Katri Helenan laulavia puhelinlankoja.

Kiitos teknologian, myös pimeässä on helppoa matkustaa. Ei ole mikään paha juttu, jos lapset voivat katsoa pilkkopimeässä jonkun leffan tai pelata kännykkäpelejä. Haluavathan aikuisetkin niin tehdä, jos ei ole oma ajovuoro.

Perillä mummoloissa isovanhemmat hemmottelevat meidät pilalle hyvällä ruualla, valmiiksi laitetuilla sängyillä ja jakamattomalla huomiolla. Mummolareissu on meille kuin kesäleiri tai ulkomaan-matka: huoletonta lomailua tutussa ja rakkaassa maisemassa, siskonpetejä, myöhään istuttuja iltoja, yhteisiä leikkipuistoreissuja ja koko mummola täyteen levitettyjä leluja.

Lapset mummolle kauppareissun ajaksi

Muistan hämmästyneeni valtavasti, kun Matildan ollessa 4-vuotias ja Henrikin 1,5-vuotias kuulin, että tutut veivät samanikäiset lapset mummolaan hoitoon vanhempien mennessä Prismaan. Lapset menivät mummolaan kauppareissun ajaksi! 

Joissain perheissä lasten sairastuttua kutsutaan apuun mummo. Isoisä hakee lapsia harrastuksista ja isoäiti tulee auttamaan ikkunoiden pesussa. Lapset menevät silloin tällöin mummolaan viikonlopuksi ja vanhemmilla on ihan omaa aikaa kotona. Mummo käy lasten kanssa shoppailemassa ja ukki tulee ohimennessään vaihtamaan palaneet lamput.

Meitä ei auta arjessa kukaan. Koskaan emme ole saaneet mistään apua, mutta emme ole osanneet sitä kaivatakaan. Minä ja mieheni olemme tiivis kaksikko, ja hoidamme hyvässä yhteisymmärryksessä osakeyhtiö Perhe ab:n. Hoidamme sairastuneen lapsen vuorotellen. Käymme yksin ja tai ystäviemme kanssa urheilemassa, elokuvissa tai shoppailemassa toisen jäädessä lasten kanssa kotiin. Kumpikaan ei kyseenalaista toisen menoja. Olemme läheisiä koko porukka, ja vietämme suurimman osan vapaa-ajasta kaikki viisi yhdessä.

Koska olemme aina olleet kaukana sukulaisistamme, olemme etsineet ympärillemme ystäviä ja onneksemme löytäneet niitä. Koen, että meillä on Pirkanmaallakin useita ystäviä, joille voimme soittaa keskellä yötäkin tarpeen vaatiessa. Kun A. on työmatkalla ja minulla on iltatöitä, rientävät ystävät apuun. Meitä siis kuitenkin auttaa näissä tilanteissa moni: korvaamattomat ystävät.

Ainoa, mistä joudumme joustamaan asuessamme kaukana omista vanhemmistamme, on parisuhdeaika. On iso kynnys pyytää jotakin ystävää ottamaan kolme lasta hoitoon ilta-aikaan, saati yöksi. Joskus otamme lapsenvahdin, mutta jos suunnitelmassa on käydä vaikka syömässä ja elokuvissa, tulee illalle lapsenvahtikuluineen paljon hintaa.

Isovanhemmat ovat kultaa 

Meillä on kuitenkin Itä-Suomessa kaksi paikkaa, joissa meitä rakastetaan ja jonne olemme aina tervetulleita. Olemme myös päässeet lapsiperheaikanamme kaksi kertaa viikoksi kahdestaan matkalle: ensin Niilin-risteilylle ja sitten Italiaan. Lapsilla ja isovanhemmilla oli tuolloin hauskaa yhdessä. Tarvittaessa isovanhemmat rientävät apuun saatuamme vaikka kutsun vain aikuisille tarkoitettuihin häihin, jos tuntikausien matka suinkin onnistuu.

Tapaamisemme mummoloissa ovat ihania ja intensiivisiä ja todellisia irtiottoja arjesta. Kaikilla ei ole läheiset välit lasten isovanhempiin. Joillain ei ole isovanhempia ollenkaan. Olen onnellinen meidän tilanteestamme: isovanhempamme ovat kultaa.

Whatsapp pitää rakkaat yhtä lähellä kuin asuisimme samassa kylässä. Isovanhemmat tietävät lasten koetulokset ja näkevät kuvat piirrustuksista, haavoista sormissa ja lähteneistä hampaista. Me näemme kesämökillä tehdyt remontit ja kuulemme kotiseudun uutiset.

Välillä tuntuu kuitenkin ihan kauhealta, että emme voi jakaa arkea. Isovanhemmat eivät voi osallistua päiväkodin isovanhempien ja lasten tapahtumiin tai näytelmäkerhon esityksiin. Me emme voi auttaa mökkipihan haravoinnissa emmekä tarjota vaikka kyytiä toisen isovanhemman ollessa työmatkalla. Pullia leivottuani en voi soittaa ja kutsua vanhempiani iltateelle. Emme voi nähdä huolettomasti lyhyen hetken ajan vaan tarvitsemme tapaamiseemme runsaasti aikaa, bensarahaa, pakkaussession, sänkyjen tekemisen ja niin tiiviin yhdessäolon, että lopulta kaikki väsymmekin. Leirifiilis on toki ihanaakin: isovanhemmat saavat kirkassilmäiset kikattelijat kainaloonsa peittojensa alle aamulla klo 6.30, kun me vanhemmat saamme jatkaa uniamme niin kauan, kuin haluamme.

Lasten ollessa ihan pieniä ja meidän ollessa kuolemanväsyneitä valvottujen öiden vuoksi olisimme halunneet ojentaa lapsen hetkeksi turvalliseen ja rakastavaan syliin. Joskus on edessä aika, jolloin haluaisin auttaa vanhempiamme heidän arjen askareissaan. 400 kilometrin päästä on vaikea olla läsnä arjessa. Entä jos joku meistä sairastuu vakavasti? Miten pärjäämme silloin? Toistaiseksi pärjäämme hyvin kaikki.

Itse me lapsemme hoidamme tottakai, mutta olisi ihanaa, että olisi lähellä paikka, joka olisi lapsille toinen koti, johon polkaista itse polkupyörällä, kun muun perheen naamataulut ärsyttävät.

Koko suku samassa kylässä

Hämmästyn aina, kun kuulen, että jotkut suvut asuvat samassa kylässä. Miten elämä ei ole vienyt ketään minnekään? Miten se on mahdollista? Koulutus, opiskelupaikat, työ: miten mikään ei ole vienyt minnekään? Itse me olemme lähteneet yhä kauemmaksi ja kauemmaksi, vaikka emme koskaan sellaista suoraan suunnitelleet. Elämä ja työt ovat vieneet meidän näin kauaksi emmekä voi töiden takia palata. Nykyinen kotikuntani on minulle yhdeksäs ja maakunta viides. Muutot eri maakuntiin ovat olleet kasvattavia ja tärkeitä, enkä tiedä, osaisinko enää palata. Olen halunnut lähteä rohkeasti, ja saanut paljon elämässäni. Silti kaikista tärkeintä, tärkeämpää kuin tittelit, cv:t ja saavutukset, ovat ne rakkaat ihmiset: vanhemmat, sisarukset ja ystävät ympäri Suomen.

Välillä kuitenkin tuntuu kurjalta nähdä, miten mutkattomat välit monilla muilla on vanhempiinsa ja isovanhemmilla lapsenlapsiin ihan siinä arjessa. Ihmiset käyvät toisilleen ruokaa kaupasta, käyvät yhdessä etsimässä uusia kevätvaatteita ja käyvät päivällisellä toistensa luona. Lapsi ansaitsisi saada isovanhempansa kevätjuhlaansa ja sählyturnaukseen. Lapsi ansaitsisi saada arjessa lähelleen monta aikuista, jotka rakastavat, välittävät ja elävät mukana. Me onneksi saamme sen onnen kännykän välityksellä.

Me nautimme nyt ensin toisen mummolan ja sitten toisen mummolan tunnelmasta, ihmisistä ja ulkoilusta. Ovatko teillä sukulaiset lähellä vai kaukana? Miten usein kohtaatte arjessanne? Kohtaatteko rakkaita nyt pääsiäisenä?

Seuraa Yli pyykkivuorten, läpi lasikattojen -blogia Facebookissa, Instagramissa ja Bloggerissa.