Ei yhtään lunta! Kevät!

Meillä ei ole ollut enää muutamaan viikkoon yhtään lunta. Kun haen Aavan päiväkodista, hän istuu keskellä hiekkakasaa ja piirtelee kepillä maahan karttoja, rakentaa hiekkalinnakaupunkia tai tekee hiekkaan puroja kohti viemäreitä. Hän on niin täynnä hiekkaa, että tarvittaisi painepesuri tytön puhdistamiseen. Onnellinen hiekkakakkumestari!

Aamuisin on vielä jopa 10 astetta pakkasta, mutta päivällä saattaa olla sama plussaa. Toistaiseksi Aava on ollut hoidossa vielä talvivaatteissa, koska hän palelee helposti ja haluaa vielä pitää niitä, että ei tule kylmä. Tuleepa ainakin Kuomat käytettyä ihan kokonaan loppuun, kun niille ei uutta käyttäjääkään ole.

Hämmästyn joka kerta, kun joku Facebook-kaveri päivittää kuvia lumitöistä tai hiihdosta. Herranen aika, täydet hanget vielä! On tämä Suomi pitkä maa. Toisaalta se tässä tuntuukin erityisesti hassulta, että alle kahden tunnin automatkan päässä Jyväskylässä on täydet hanget, ja täällä jo haravoidaan. Nyt tämä asetelma on ihan jees, mutta esimerkiksi uudenvuoden aaton täysin lumeton, kurainen maa oli kyllä tosi surullinen näky. Ei ihme, jos esimerkiksi lasten hiihto- ja luistelutaidoissa on alueellisia eroja.

Muutimme elokuussa kotiimme, jossa on iso puutarha. Joka kulmalla ja kulmien välissä on istutuksia ja pensaita. Puutarhanhoito, kukat, pensaat ja puut ovat täysin mukavuusalueeni ja tietämykseni ulkopuolella, mutta olen päättänyt yrittää opetella hoitamaan niitä. A:kaan ei tiedä aiheesta sen enempää, mutta yritämme yhdessä. Olen jotenkin alkanut nyt tässä lähestyvän täyden kympin kriisissäni uskottelemaan itselleni, että pystyn oppimaan mitä vain, kun vain otan asioista selvää. Toistaiseksi on mennyt ihan hyvin tämän asenteen kanssa: olen muun muassa oppinut töissä taittamista InDesignilla, mitä en ole koskaan ennen työssäni joutunut edes kokeilemaan.

Olen yrittänyt nyt vähän leikellä pensaista kuolleita oksia ja vanhoja kukintoja pois. Maa on vielä paikoitellen vähän jäässä, joten ei pysty vielä täysillä haravoimaan. Työtä kuitenkin riittää, vaikka jäätä onkin vielä. Aikamoinen savotta tuo piha on, mutta yritämme löytää jonkinlaisen keskitien sen hoitamisessa.

Meillä on pihassa myös leikkimökki ja huvimaja, joiden sisustamisesta haaveilen kesälle. Olemme kuitenkin luvanneet lapsille trampoliinin, ja meille tulee pian energiaremontti, joten katsotaan, mihin aika, energia ja rahat riittävät.

Lähiaikoina pitäisi huoltaa pyöriä ja tarkistaa vielä kaikkien kenkien ja välikausiasujen tilanne. Nyt jaksaa taas paljon paremmin ulkoilla ja samalla taas tehdä sisälläkin kaikkia sisustus- ja siivousprojekteja, kun niin mahtava aurinko tulee sisään ikkunoista. Hyvin pääsee valo kaikkien sormenjälkienkin läpi...

Viikot tuntuvat menevän nyt tosi nopeasti, melkein koko ajan tuntuu olevan torstai tai perjantai. Se on tietysti kiva. Viikonloppuna matkustan jälleen Helsinkiin. On jotenkin tosi ihanaa, että lapset ovat niin isoja, että pystyy hyvillä mielin lähteä ystävän kanssa reissuun. Yllättävän paljon onkin ollut nyt näitä reissuja, joista saa niin paljon virtaa, iloa ja voimia arkeen! Tällä kertaa lähden Aavan kummitädin kanssa Helsinkiin katsomaan Tavastialle Roope Salmisen ja Koirien keikkaa. Niin siistiä!

Onko teillä vielä lunta? Joko teillä haravoidaan vai hiihdetäänkö vielä?

Berberi ylös sohvasta!

Joskus mikään ei tunnu miltään tai kaikki tuntuu liian paljon.

Olen jo muutaman viikon ollut itselleni armollinen. Olen palkinnut rankaan työpäivän ja lapsiperhearjen jälkeen itseni sillä, että en ole pakottanut itseäni tekemään mitään. Olen etsinyt jälleen tablettini ja katsellut peiton alla Areenasta Sykettä. Olen vain näppäillyt puhelintani, kun en ole jaksanut muutakaan.

Jos kaksi viikkoa on syömättä sokeria, katoaa sokerikierre. Jos alkaa mässäillä, on kahden viikon päästä hyvin kaukana sokerittoman elämän ajatuksista. Jos kaksi viikkoa on liikkumatta, katoaa kaikki into liikkumiseen.

Minä kokeilin kolmen viikon taukoa ja voin sanoa, että ei kannattanut. Nyt tuli raja vastaan siinä, että valun vain sohvalta lattialle vetelenä makaronina niin kuin lapsi, jolta aikuinen kyselee asioita koealueesta, joita lapsi ei osaa, mutta ei voi tunnustaa sitä aikuiselle. Minulle ei enää auttanut edes villi käsikynkkätanssi.

Minun oli aika tunnustaa itselleni, että nyt nainen tuo sokerin mättäminen ja vetelehtiminen on tullut päätepisteeseen. Päätin, että maanantaina ryhdistäydyn. Se oli eilen, ja minä tein sen.

Päätin aloittaa ulkoliikunnan Porin juoksuohjelmalla, jolla muutama vuosi sitten opettelin juoksemaan rapakunnosta viiden kilometrin lenkkejä. Nyt olen kuitenkin käynyt jonkin verran salilla, joten aloitin lenkillä, jossa juoksin ehkä neljän kilometrin lenkistä puolet.

Kuvankaappaus Porin juoksukoulun ohjelmasta täältä.

Sain juoksuseurakseni ystäväni koiran, joka välillä juoksi innoissaan kanssani ja välillä jäi vain paikalleen makaamaan, kun oli niin paljon katseltavaa: koiria, ihmisiä ja lintuja. Mikäs siinä, me katselimme.

Huomasin, että muut ihmiset eivät valu sohvilta lattialle kotona vaan ovat ulkoilemassa. Vaikka päivä oli harmaa, oli ilta aurinkoinen. Ohitimme monta koira-ihminen-paria sekä juoksijoita, leikkipuistossa leikkijöitä, pyöräileviä perheitä sekä urheilukentällä jalkapalloa pelaavia lapsijoukkoja. Näkyi muutama tuttukin.

Kevät tuntui taas olevan pidemmällä kuin hetki sitten.

Ehdottomasti paras olo tuli siitä, että astuin ovesta ulos. Kotoa on pakko lähteä välillä, että saa tunteen, että on ihanaa olla kotona. Töihin lähtö ei välttämättä sitä tunnetta tuo, vaan sohvannurkka täytyy ansaita liikunnalla.

On laitettava lenkkarit jalkaan ja käveltävä tai juostava, että saa pois tunteen, että mikään ei tunnu miltään tai kaikki tuntuu liikaa.

Ihana aurinko! Me ollaan niin pihalla kaikki!

Ihan uskomattoman upea auringonpaiste on ollut monena aamuna jo kahdeksalta. Olen jäänyt työpaikan ulko-ovelle vielä hetkeksi fiilistelemään käsi ovenkahvassa, ennen kuin olen malttanut mennä toimistoon koko päiväksi. Jotenkin on ollut samanlainen tunne kuin jossain Espanjassa tai vaikka Turkissa, kun aurinko on niin ihanan kirkas ja taivas kirkkaansininen jo heti aamulla, kun herää. Meillä on kuulkaa nyt kevät! Hei ihan oikeasti: me selvisimme tästäkin talvesta ja pimeydestä! Palkinto pimeyden kestämisestä on nyt täällä eikä sitä ota kukaan meiltä pois. A-U-R-I-N-K-O!

Taloyhtiömme koostuu neljästä pienestä rivitalosta, joissa on yhteensä 20 asuntoa. Talojen keskellä olevalla pihalla on leikkivälineitä ja isoja kiviä sekä talojen ympärillä metsää ja peltoa ja järvikin. Asumme päättyvän tien varrella, joten täällä on rauhallista.

Takki ja housut Travalle, saatu blogin kautta. Kurkista alekoodi täältä, voimassa 17.4. asti!

Ehkä eniten rakastan tässä asuinpaikassa sitä, että kaikki lapset leikkivät yhdessä. On upeaa nähdä, miten 3‒12-vuotiaat potkivat yhdessä jalkapalloa, juoksevat kilpaa tai leikkivät pistettä. Kahdeksanvuotiaalle pojalle kelpaa kaveriksi neljävuotias tyttö ja kuudesluokkalaiselle tytölle kolmosluokkalainen poika. Kolmevuotiaat pyörivät isompien keskellä kuin lemmikkeinä.

Nyt, kun aurinko on tullut esiin, on piha totisesti täynnä lapsia. Iltapalalle saa kutsua monta kertaa, ja lopulta käydä nappaamassa viimeinen hiekkakakkuja rakentava poikittain kainaloon kuin puuhalko, kun sisälle meno ei vaan kiinnosta.

Muistatteko, mikä oli lapsuuden keväissä ja kesissä hauskinta? Muistatteko sen tunteen, kun sai laittaa tennarit tai lenkkarit vihdoin jalkaan? Miltä tuntui saada laittaa hame, joka jätti polvet paljaiksi? Millaista oli pelata pihalla jalkapalloa ensimmäistä kertaa lumien sulamisen jälkeen? Mustatteko hyppynarut, ruudut, twistin, suurennuslasit, lasikuulat, saippuakuplat, nilkkaan sidottavan narun, jossa oli pallo, pienet muoviset sammakot, polkupyörän pinnoihin kiinnitettävät "räpsyttimet"...?

Ehkä parasta: muistatko, miltä tuntui saada uusi pyörä? Meillä koitti Aavalle ja Henrikille tuo lapsuuden  upein juttu, kun he saivat maanantaina kumpikin uuden pyörän. Voi onnea! Matildan pyörä oli vielä ihan sopiva, mutta hän onkin pyöräilyn sijaan innostunut parhaan ystävänsä kanssa rullaluistelusta. Aika ihanaa nähdä erittäin tosissaan koulun ottavan esikoisen jättävän hetkeksi koulukirjat ja luistelevan kaverin kanssa jopa tuntikausia, jos vain mahdollista.

Kummankin tytön kypärää piti säätää, joten he avasivat kypärät valmiiksi. Kyllä ne kiinnitettiin ennen luistelua.

Minäkin olen ehtinyt aurinkoiseen aikaan ulos ja lenkille. Tänään lähden lenkille kello 20.30 parin naapurissa asuvan ystävän kanssa. Haluan uskoa, että silloin vielä paistaa aurinko! Pakkohan sen on paistaa, koska nyt on kevät!

Mikä teistä on parasta keväässä?

Meidän lauantai kuvina

Olipas meillä kiva lauantai! Ajattelin pitkästä aikaa kantaa järkkäriä tai kännykkää mukana ja kuvailla pitkin päivää.

Siskoni oli meillä kylässä tyttönsä kanssa, joten meillä oli superrakkaita ja odotettuja vieraita. Harmi, että loput perheestä olivat kipeänä eivätkä päässeet mukaan. Täti ja serkku tulivat meille Jyväskylästä jo perjantaina, joten saimme heti aamusta olla yhdessä.

A. laittoi meille aamupalaa ja komensi aikaisin Henrikin ja Matildan ylös, koska he lähtivät talven viimeiselle laskettelureissulle. Minä sain nousta valmiiseen aamupalapöytään, luksusta! En itse asiassa syö arkena koskaan aamupalaa kotona, koska en laiskuuttani ehdi. Töissä syön joskus yhden näkkärin kahvitauolla, joten aamupala viikonloppuna kotona on luksusta. Tiedän kyllä, että pitäisi syödä... Ehkä yritän taas ensi viikolla!

Laskettelijat lähtivät ja minä, siskoni, hänen tyttönsä ja Aava aloimme tehdä reissua Ikeaan. Minun on jo pitkään pitänyt hakea sieltä Antonius-runko ja ritiläkorit yhteen Henrikin huoneen henkarikaapin alaosaan, joten päätimme nyt käydä sitten Ikeassa.

Seitsemän kuukauden ikäerolla syntyneet serkkutytöt hengailivat hetken parvekkeella ennen lähtöä. Voi että, miten ihanan keväistä oli jo aamulla! Lämmin! Tuossa niityllä on ehkä meidän kylän viimeiset lumet.

Serkkutytöt kuin kaksoset.

Ihan kohta saadaan lehmät niitylle!

Serkkutytöllä oli mukana ihanat tossut! Hänellä oli myös mukana mm. iso kasa pehmoleluja, Legoja, koruja ja nuken posliiniastioita. Pitäähän sitä olla, kun serkkujen luo pääsee!

Lähdimme Ikeaan kello 10 aikoihin ja veimme innosta hyppivät tytöt leikkipaikkaan. Kierreltyämme haimme tytöt ja menimme ravintolaan.

Olisipa tällainen pukeutumishuone minullakin. Kuva Tampereen Ikeasta.

Todistimme Ikean ravintolassa tapahtuman, joka ihmetyttää yhä. Huomasin juomasaarekkeen alla aika vastasyntyneen vauvan turvakaukalossa. Veimme ruuat pöytään, asettelimme kullekin aterian eteen, ja lähdin hakemaan ketsuppia. Vauva oli yhä siinä eikä lähellä ollut ketään. Kerroin henkilökunnalle, että vauva oli ollut jo  ainakin viisi minuuttia siinä yksin. Seurasimme pöydästä, miten henkilökuntaan kuuluvat odottelivat vauvan kanssa ainakin 10‒15 minuuttia. Ketään ei näkynyt.

Vauva vietiin takahuoneeseen. Mietimme, että eihän asiasta voi kuuluttaa, kun kuulimmekin kuulutuksen saman tien: "Jos olet kadottanut jotain todella tärkeää, ota yhteyttä ravintolan henkilökuntaan".

Ehkä 20 minuuttia vauvan löytämisestäni tuli jostain takapöydästä mies hakemaan vauvan. Miehen seurassa näytti olevan myös nainen ja ehkä kaksivuotias lapsi. He olivat vain olleet rauhassa syömässä vauvan nukkuessa ihan toisessa päässä isoa ravintolaa ihmisten keskellä - juuri siellä kulkureitillä, missä ihmiset kantavat painavia tarjottimia.

Jos minulta olisi kadonnut vauva, olisin itkenyt, huutanut, juossut ja kirkunut ympäri Ikeaa... Pariskunta oli ihan tyyni, jopa oudon tyyni. Jäin miettimään, että oliko perheellä kaikki hyvin.

Ikean jälkeen kävimme vielä äkkiä kirpparilla, josta löysin Henrikille ja Aavalle ihan kivoja vaatteita, Aavalle muun muassa Noshin housut. Kotiin tultuamme laskettelijatkin olivat jo kotona. Oli ollut kuulemma ihan huippua lasketella Ellivuorella, kun lähellä oleva järvi oli ollut jo sula, aurinko oli paistanut ja rinteet olivat vielä suht hyvässä kunnossa. Iltapäivää kohti rinteet olivat tosin jo pehmenneet jonkin verran.

Kotona lähdimme heti ulos. Kävin siskoni ja hänen tyttönsä kanssa meidän rannassa ottamassa valokuvia ja katselemassa kevään etenemistä.

Siskon tyttö on innokas laulaja, ja hänen laulamistaan kuvataan usein videolle. Tyttö otti meistä valokuvia rannassa ja ilmoitti sitten, että kuvaa nyt videon, ja käski meidän laulaa. Vetäistiin sitten siskon kanssa duettona Maamme-laulu siinä upean suomalaisen luonnon keskellä. En kuitenkaan laita sitä videota blogiin, heh.

Rannasta tultuamme lähdin siskoni kanssa lenkille. Nappasimme mukaan Henrikin sählyjoukkueen jakamia mainoksia ja jaoimme niitä pariin kerrostaloon. Ihana, keväinen, lämmin sää ja hyvää kuntoilua juosta kerrostaloja ylös ja alas!

Haaveissa uusi koti Pirkanmaalta? Kurkista Ovi Kotiin -kiinteistövälitysfirman sivut.

A. laittoi meille gluteenitonta spagettia ja jauhelihakastiketta. Jälkkäriksi söimme Henrikin eilen leipomia niin ikään gluteenittomia mokkapaloja. Sairaan hyviä!

Lapset leikkivät taikahiekalla, josta kirjoitin juuri tähän. Sisko ja serkku keräilivät tavaroitaan ja lähtivät ajelemaan, kun kello oli 20.30. Lapset alkoivat valmistautua nukkumaan. Tämän jälkeen minä avasin tietokoneen ja blogimaailman.

Ihanan rento ja tarpeeksi, mutta ei liikaa, ohjelmaa sisältänyt lauantai! Näitä lisää!