Päiväkotiin, töihin, päiväkotiin, muuttopuuhiin ja nukkumaan... Päivä kuvina.

Täällä tehdään ihan täysillä kahta työpäivää joka päivä. Aamulla töihin, töistä kotiin laittamaan ruokaa, kotoa talolle repimään tapetteja ja purkamaan laatikoita ja sitten nukkumaan. Kuvasin tänään pitkästä aikaa muutamia kännykkäkuvia pitkin päivää. Tässä meidän torstai muuton keskellä.

7.15. A. on jo töissä ja koululaiset aamupalalla. Aava lukee alakerrassa muuttolaatikoiden ja rullattujen mattojen keskellä Muumimaailman esitettä.



7.37. Pyydän ensimmäiseen koulupäivään valmistautuvan neljäsluokkalaisen ja seiskaluokkalaisen parvekkeelle kuvaukseen. Tyypeillä on hyvä fiilis, he tanssivat ja ilmeilevät. Saan yhden vakavan poseerauskuvankin. Eka koulupäivä, jännää!



7.52. Minä ja Aava lähdemme kohti päiväkotia.



8.06. Aava jää iloissaan aamupalalle eikä edes näy vilkuttamassa ikkunassa. Hyvä niin!



8.17. Töissä.




9.48. Kymmenen minuutin päästä puhelinhaastattelu mielenkiintoisesta aiheesta. Saan loistavia kommentteja. Se on aina siistiä, kun ei tarvitse nyhtää vastauksia, ja kun jutun otsikkokin annetaan kuin kukka kämmenellä.



12.07. Elämme niin muuton keskellä, että en ehtinyt tehdä eväitä. Tyydyin tällä kertaa läheisen kaupan eineshyllyyn.



12.38. Työpaikan ruokailutilassa olevan Aamulehden sääpalsta ei lupaa hyvää. Eihän nyt pitänyt olla vielä syksy!



16.12. Aava ei malta lopettaa keinumista. Saan hänet lopulta mukaani, kun lupaan kantaa reppuselässä autoon.



16.30. Olemme siivonneet kirpparilla myyntipöytäni. Totean, että ei enää ikinä. Tavara ei vain liiku tällä tavalla, ei ainakaan meidän myyntiartikkelimme. Samat tavarat siivosin kuin eilenkin.



16.44. Aava haluaisi ostaa tämän pöydän tyhjäksi.



18.19. Tässä välissä on syöty, juteltu koululaisten kanssa kaikki koulukuulumiset, pakattu muutama pahvilaatikko, täytetty auto ja pyydetty Aavalle ystävä mukaan. Vihdoinkin uuden kotitalon pihassa!





18.20. Puran autosta tavaroita. Kuvaa ottaessani repeän spontaanisti. Laatikon päällä lukee Hannan ja kyljessä lukee rehellisesti VIINAT. Kyllä siellä ihan minun papereitani on eikä mitään Kossuja ja vodkaa. Laatikon edellinen omistaja on pitänyt huolta, että laatikon sisältö on kaikkien tiedossa.



18.27. Yritän mahtua sisään.



18.31. Henrikin huoneen tapetit on irrotettu ja Aavan huoneessakin työ on jo pitkällä. A. on ollut hommissa jo puoli tuntia ennen meidän tuloamme. Kummassakin huoneessa oli kolme tapettia päällekkäin! Postaan tapettiurakoista myöhemmin lisää.





18.37. Tytöt leikkivät laatikoiden keskellä jo ties kuinka monetta päivää. Täydellinen ratkaisu lastenhoito-ongelmaan ottaa aina paras kaveri mukaan!





19.05. Puran laatikoita ja siirtelen tavaroita. Aava ottaa minusta yhden kuvan. Hän voikin olla jatkossa hovikuvaajani. Ei tarvitse niin murehtia, miltä kuvissa näyttää, heh.







19.23. Aava ja ystävä syövät keittiön lattialla iltapalaa.



20.45. Ihan liian myöhään neiti sängyssä. Näin mennään nyt hetki, että saadaan muuttoa eteenpäin. Vaan jospa huomenna ehdittäisi vanhaan kotiin nukkumaan jo kahdeksalta.





21.15. Koululaisten kanssa muutama sana ja heidän nukkumaan peittely

21.30. A:n kanssa taittelen kasan lakanoita ja avaan sitten tietokoneen. Yritän ehtiä nukkumaan vielä tämän päivän puolella...

Rakas lapseni Murrosikä, meitä pelottaa

Tervetuloa perheeseemme Murrosikä! Saanen esitellä perheemme: Isä Keski-ikä, äiti Keski-ikä, veli Kouluikä ja sisko Uhmaikä. Käy peremmälle, käy taloksi! 

Otamme sinut perheeseemme ylpeänä, onnellisena, jännittyneenä, hiukan hätääntyneenä ja hyvin pelokkaana. On hienoa, että meilläkin asuu nyt omassa kodissa Murrosikä. Haluamme esitellä sinua koko suvulle ja ottaa valokuvia, joita voimme esitellä Facebookissa! 

Sosiaalinen media 

 

Me olemme sillä tavalla edistyneitä vanhempia, että olemme Facebookissa. Siellä me muiden keski-ikäisten ystäviemme ja isosetiesi ja -tätiesi kanssa kauhistelemme maailmanmenoa ja ylpeilemme jälkipolvi-, urheilu-, siivous- ja marjastussaavutuksillamme. Sinutkin voimme juhlallisesti päästää nyt Facebookiin. Siellä voit jakaa mielenkiintoisia artikkeleja ja uutisia esimerkiksi Helsingin sanomien taloussivuilta. Vaikka meille on 20 vuotta opetettu, että mitään tietoja ei laiteta itsestämme internettiin, niin olemme nyt rohkaistuneet laittamaan Facebookiin koiran kuonon sijaan profiilikuvaksi oman naamamme. 

Kun uskalluksemme on tällä tasolla, niin ymmärrät varmasti, että meitä pelottaa some. Siksi meitä pelottaa esimerkiksi Snapchatit ja Youtube-kanavat. Meille  omien kasvojen ja juttujen kuvaaminen koko maailman katseltavaksi on suurin piirtein yhtä kummallinen ajatus kuin että lähtisi yhtäkkiä käymään kuussa. Ymmärräthän, että on vähän sulateltava tätä tiukka yksityisyys vs. mikä ihmeen yksityisyys -vastakkainasettelua. Me olemme kyllä kuulleet myös julkisista ansioluetteloista ja työhausta julkisilla videoilla. Me opettelemme pikku hiljaa somea ja sitä, mitä sen kiemuroista sallimme sinulle.

Meidän nuoruudessamme kaikista julkisin esiintyminen omalla naamalla ja kuvalla oli osallistuminen luokkakuvaan. Se kuvahan meni luokkakavereiden vanhempienkin käsiin ja näytettiin myös mummoille! Ymmärrät varmasti sen jännityksen ja panostuksen, kun katsot luokkakuviamme. Etuhiuksissa permanentti ja villapaidassa olkatoppaukset. Viimeisen päälle!

Hetki, jonka tallennan sydämeeni ja Facebookiin muiden keski-ikäisten ihasteltavaksi. Oma tytär, niin kasvanut ja kaunis! Suostui pitämään kädestä äitiä (olimme tosin tuhansien kilometrien päässä Suomesta).

Vaatetus

Olemme oppineet, että vaatteilla on tietyt nimet ja käyttötarkoitukset. Sukat yltävät nilkkoihin, housut vyötärölle ja paidat housun kauluksen alle. Jos housujen polviin tulee reiät, housut paikataan. Meille on Elloksen ja Anttilan kuvastoissa opetettu sanoja, kuten naisten pukeutumispaita ja paituli. Sanavarastoomme kuuluu myös terveyssandaalit. Näillä lähtökohdilla me äiti Keski-iät täytämme Murrosiän vaatekaappia.

Tiedäthän, että tytär Murrosiällä on paljon päällä, koska äiti Keski-iällä on kylmä. Meitä pelottaa, että palelet! Sen verran olen elämää oppinut, että jos haluat, että kesällä näkyvät nilkat, vatsalihakset ja polvet, niin anna mennä vaan. Ainakin vatsalihaksista voin rivien välistä vinkata, että vilauta sivellisyyden rajoissa nyt, kun yhä omistat ne. Kolmen lapsen jälkeen siirryt sitten peittäviin tunikoihin. 

Talvella asia onkin sitten erikseen. Vedetäänkö raja siihen, että ei toppahousuja, mutta kyllä nilkat peitossa ja kyllä talvikengät? Pelottaa, että sairastut!

 

Seksi 

Seksihän se vasta meitä pelottaakin! Meidän nuoruudessamme vaati parin viikon suunnittelun, että saimme käsiimme alan lehden tai VHS-taltioinnin (kerron sinulle paremmalla ajalla, mikä on VHS) ja löysimme ilman aikuisia olevan tilan, jossa tutustuttiin tuotteeseen. Sinulla tällaiset asiat ovat olleet omassa huoneessasi käytössäsi kännykän kautta valitettavasti jo vuosia ja vuosia. Muistan, kun kerroin sinulle varovasti kukista ja mehiläisistä ja sinä mulkaisit minua ja sanoit, että sinun ikäisesi ovat kiinnostuneita ihan heidän ikäistensä jutuista. Kuulemma tiedät kyllä, mutta juuri nyt se ei ole mitenkään ajankohtaista.

Yritän muistaa, miten itse iässäsi haaveilin, että voisin tanssia discossa yhden kappaleen sen ihanan pojan kanssa. Haaveilin, että hän katsoisi minua välitunnilla. Joskus katsoikin suurin piirtein samaan suuntaan, ja leijalin vyötärölaukkuun sullottuine Tamagotchineni, vyötärölle kurottuine farkkuineni ja pitkähihaisine body-nimisine vaatekappaleineni koulun käytäville kolme viikkoa. 

Päihteet

Herranjestas, nyt pelottaa! Kultaisella kasarilla kouluun tuli joko alan ammattilainen tai alan läpikotaisin itseoppinut. Koko koulu istumaan salin lattialle ja valkokankaalle K18-matskua mustuneista keuhkoista, mädäntyneistä hampaista, kuihtuneista ja piikitetyistä vartaloista, kadulla makaavista sammuneista, kenties jopa kuolleista. Kaikki näytettiin, kerrottiin ja peloteltiin. Salista lähti lapsia, joilla oli hiukset pystyssä ja kasvoilla sama ilme kuin peuralla ajovaloissa, mutta se tepsi!

Aion pitää kotona sinulle samat valistukset, odotapas vain, koska pelottaa, että menetän sinut.

Katselen valokuvia menneiltä vuosilta kuin katsoisin elokuvaa ensimmäistä kertaa. Olitko noin pieni? Rutististko pienillä käsilläsi meitä ja veljeäsi ja annoit märkiä pusuja? Laitoitko nukkesi tosiaan nukkumaan huoneesi lattialle ja käperryit itse viereen? Joko menetimme lapsuutesi?

Kasvatus 

 

Sisaresi Uhmaikä on minulle jo hyvin tuttu. Kun hän raivoaa, nostan hänet syliini ja pidän tiukasti kiinni. Pystyn kantamaan neljä ruokakassia keittiöön niin, että hän roikkuu huutavana jaloissani kiinni. Osaan asettaa hänelle rajat, harhauttaa, naurattaa ja viihdyttää. 

En tiedä mitään sinun kasvatuksestasi! On mennyt hirveän hyvin ja hirvean kauan niin, että lapset menevät kasilta-ysiltä nukkumaan, viikonloppuaamuisin mennään leikkipuistoon ja karkkipäivänä saa muutaman namin. Eikö se enää riitä?

Et halua enää lähteä joka paikkaan kanssamme. Olet tunteja pois kotoa kaverin luona. Suuttuessasi et huuda (vielä, huudatko myöhemmin?) vaan muutut Muumilaakson Möröksi, joka mykkänä lipuu ohi ja jäädyttää koko tienoon. Vihaisena et roiku jaloissani vaan katsot vastaan kasvojeni tasalla. En todellakaan voi kantaa sinua huutavana tilanteesta pois. 

Minua pelottaa, että en osaa kasvattaa ja ohjata oikein. Mitkä ovat hyvät rajat kotiintuloaikaan, kännykän käyttöön, somen käyttöön, pukeutumiseen, terveelliseen ruokavalioon, sisarussuhteiden käytössääntöihin, käyttäytymiseen aikuisia kohtaan, siihen, että saisit asiat samalla tavalla kuin naapurin neiti Murrosikä...? Mistä minä tiedän!? Uhmaiän olen tuntenut jo reilusti yli kymmenen vuotta, mutta sinuun tutustun vasta nyt. Anna minulle vähän aikaa puhallella ja opetella.

Tarvitseeko sanoa mitään? <3

Rakkaus 

 

Minulle sinä olet aina VIP, rakkaimmista rakkain. Sinulle minä olen Vähän Imbesilli Persoona. Kiitos, että en vielä ole Vitun Idiootti Paska, mutta yritän ymmärtää, että sekin kuuluu asiaan. Sinun täytyy oppia päästämään minusta irti ja erityisesti minun sinusta, mutta vasta sitten, kun sinä itse niin haluat.

Toisinaan naurat yhä vitseilleni ja annat minun harjata hiuksiasi tai halata sinua. Kiitos niistä hetkistä!  Jos teet jotain kanssani, hymyilen loppuviikon itsekseni kuin idiootti. Jos kysyt mielipidettäni johonkin asiaan ja toimit mielipiteeni mukaan, en uskalla edes hengittää. 

Minä ja isäsi Keski-ikä muistelemme lapsuuttasi ja käytämme sinun höpsöjä taaperosanojasi ja kerromme anekdootteja, joissa annat kerhon söpölle pojalle pusun tai kerrot ostavasi isällesi veneen sitten aikuisena. Anna meidän pitää ne muistot itsellämme. Yrität vain olla kuulematta. 

Meitä pelottaa onnistumisesi kaverisuhteissa, opiskeluissa, työnhaussa, puolison valinnassa, omien lastesi kasvattamisessa heidän murrosiässään ja vanhainkotipaikkasi saamisessa. Olemme pelokkaita, hämmentyneitä ja epävarmoja, mutta äärettömän ylpeitä ja rakastuneita.

Tervetuloa kotiin Murrosikä. Rakastamme sinua!

Ps. Onneksi et lähde kotoa vielä vuosiin. Varaudun siihen kuuntelemalla tätä. 

Ruusutapetit pois seinistä!

Huh mikä kuukausi meillä on edessä! Olemme superonnellisia, kun saimme vihdoinkin avaimet uuteen kotiimme. Ihan uskomaton fiilis! On vaan nyt sitten edessä kunnon työrupeama. 

Ensi viikon ajan revimme tapetteja ja toivottavasti saamme jo uusia seinillekin. Kahteen lastenhuoneeseen vaihdamme uudet tapetit ja voi pojat, ne ovat tiukassa kiinni! Ei auta vesi eikä tapetinpoistoaine, vaan jokaisesta kolmesta päällekkäin olevasta tapettikerroksesta on ensin revittävä pinta irti, minkä jälkeen saa vasta veden kanssa paperipinnan pois ja pääsee käsiksi seuraavaan käsin revittävään. Hitaasti etenee.

Tapettishow´n lisäksi pakkaamme vanhassa kodissa ja puramme uudessa kodissa ja pesemme jo pikku hiljaa vanhaa kotia. Niin ja käymme tietysti töissä, päiväkodissa ja koulussa ja lapsilla alkavat harrastukset. 

Muuttopäivämme on parin viikon päästä lauantaina. Joko kerroin, että sen viikon teen muuttoa yksin, kun A:lla on työmatka? Joko kerroin, että sukulaiset asuvat 400 kilometrin päässä, joten teemme kaiken itse väsyneet ja nälkäiset lapset jaloissamme? Onneksi muutama ystävä on jo luvannut ottaa Aavan leikkimään heille hetkeksi, suurkiitos siitä!

Eilen tein jotain, mikä lienee jatkossa ihan jopa sääntö... Kukaan ei halunnut lopettaa tapetti- ja purkamishommia uudessa kodissa ja lähteä vanhaan kotiin tekemään ruokaa. Kotiinkuljetuksella en löytänyt gluteenitonta ruoka. Niinpä ajoin lähi-Siwaan ja ostin viisi valmisruokapakkausta. Nakkikastiketta, pyttipannua, valmissalaattia, kanaa ja riisiä ja jauhelihakastiketta ja spagettia. Kerta se on ensimmäinenkin, kun ruokkii lapsensa valmisaterioilla. Kassalla vähän hävetti...

Tästä kuukaudesta tulee sellainen hysteerisen, onnellisen ja väsyneen itkun ja naurun kuukausi. Blogi hiljenee, mutta Instagram @hanna.ylipyykkivuorten kulkee mukana. Seuraa siellä muuttoamme!

Avaimet uuteen kotiin!

Ulko-ovi on suuri ja valkea. Avain kääntyy lukossa helposti. Eteisessä on yhtä aikaa valtavan valkoista ja pikkuisen hämärää. Tuoksuu puhtaalta. 

Isot, valkeat ja tyhjät seinät. Kaikuu. On vaikea sanoa, näyttääkö tila ilman huonekaluja isommalta vai pienemmältä vai sekä että. 

Yhtä aikaa tuntuu vieraalta ja tutulta. Juuri tämä, juuri nyt, juuri minä ja sinä ja kaikki me. Tässä nyt.

Koti. Nämä avaimet ovat nyt meidän. Tästä me alamme rakentaa elämäämme, jossa täyttyy yhtä aikaa valtavan suuria toiveita, joita ei olisi voinut koskaan uskoa toteuttavansa. Viinimarjoja ja omenoita. Tilaa ison perheen ja ystävien ruokailuun. Oma soppi kaikille. Valkoiset seinät. Takka. Mustat saunan lauteet. Riittävästi säilytystilaa.

Elämän hienoimpia hetkiä on astua sisään uuteen kotiin silloin, kun kaikki on vielä edessä ja kaikkialla kaikuu. 

Miten hienoa on suunnitella, haaveilla, toteuttaa ja valita uusia tapetteja lastenhuoneisiin, joissa kohta tehdään parhaita lapsuusmuistoja huimissa leikeissä ja ihanissa yökyläilyissä. Me olemme vielä kaikki yhdessä, vielä ei kukaan lähde opiskelemaan ja tule vain silloin tällöin kotiin. 

Kuukauden päästä emme enää aja kahden kodin väliä. Sitten on enää tämä. Ja tämä on ihana.

Kesän paras reissu. Osa 2/2: Lapsiperhe hotellissa

Vietimme koko lauantain Linnanmäellä. Sää oli ihan mielettömän upea: yli 25 asteen helle samaan aikaan, kun kotikonnuilla Tampere tulvi kaatosateessa. Lue kesän parhaan reissumme Linnanmäki-osuus tästä. 

Linnanmäeltä lähdettyämme ajoimme Helsingin keskustaan, jossa parkkeerasimme P-Kluuvin pysäköintihalliin. Siitä olikin lyhyt matka kävellä viettämään reissun toista kohokohtaa: hotelliyöpymistä. 

Meidän koko perhe rakastaa hotelleja. Lapset oikein odottivat taas, että saa kirjautua sisään, laittaa  hississä avainkortin sille kuuluvaan koloon, etsiä oikean oven ja sitten tapella siitä, kuka saa avata oven ja kuinka nopeasti vihreä valo syttyy. Joskus menemme sisään pienissä porukoissa, että jokainen lapsi saa itse avata oven. 

Sisällä huoneessa pitää heti tutkia kaikki paikat ja varata, kuka nukkuu missäkin. Nopein purkaa laukustaan yöpukunsa ja unilelunsa omalle paikalleen, että ei jää kenellekään epäselväksi, kenen pää painuu juuri kyseisille puhtaille, valkeille lakanoille. 

Linnanmäki-reissumme sai arvoisensa huipennuksen, kun saimme Original Sokos Hotel Helsingiltä käyttöömme Superior-huoneen, jonne mahduimme koko perhe. Ison perheen kanssa on aina aika ahdasta yöpyä varsinkin, kun lapset ovat jo niin isoja, että montaa heistä ei mahdu ottamaan kainaloon. 

Kuvat ennen sänkyjen avaamista.

Huoneessamme oli leveä parisänky ja kaksi vuodesohvaa, joihin sai pedattua 120-senttisen sängyn. Aivan loistava huone meidän perheellemme! Tilaakin oli niin paljon sänkyjen ympärillä, että emme törmäilleet huonekaluihin emmekä toisiimme. Enää emme tarvinneet esimerkiksi vauvansänkyä tai pottaa, mutta niitäkin olemme aikoinaan kovasti hotelleista valmiiksi tilailleet.

Päästyämme huoneeseen levähdimme pienen hetken ja lähdimme sitten tutustumaan kesä-Helsinkiin. Sää oli yhä lempeä, vaikka kello oli jo yli seitsemän illalla. Yli 20-asteisena porottava aurinko, Esplandilla piknik-eväitä syövät seurueet, nauravat lapset ja kaikkialta maailmasta tulleet turistit tekivät tunnelmasta hyvin keskieurooppalaisen. 

Raitarakkaudestani: valitsin Aavan vaatteet, muut valitsivat omansa itse. Tällä kertaa perheemme raitakokoonpano oli sattumalta 3/5. Ja huom: en osta enkä valitse mieheni vaatteita. Raidat on vaan parhaita!

Kuuntelimme katusoittajia. Aava tanssi sydämensä kyllyydestä röyhelöhelmat ja hiukset hulmuten musiikin tahdissa. 

Katusoittajien lisäksi Esplanadilla oli katutaiteilija tekemässä valtavan suuria saippuakuplia. Lapsijoukko kirkui, nauroi, juoksenteli ja jahtasi kuplia. Aava olisi voinut jäädä siihen koko loppuillaksi nappaamaan kohti pilvetöntä taivasta leijailevia suuria saippuakuplia.

Kuplien sijaan Matilda ja Henrik metsästivät muiden kouluikäisten ja vähän vanhempienkin tapaan Pokemoneja. Niitä oli kuulemma niiiiiiiin paljon enemmän kuin kotona Pirkanmaalla!

Kävelimme Kauppatorille katsomaan presidentinlinnaa, laivoja ja uutta meriallasta. Palatessamme hotelliin lapset uppoutuivat vaahtokylpyyn. Kylvyn jälkeen unta ei tarvinnut odotella hetkeäkään. 

Mikä on äitien ja isien mielestä parasta hotellilomassa? No tietysti se tuoksuva, herkullinen ja jonkun muun laittama aamupala! Sinne menimme aamulla heti, kun unisin oli herännyt ja pienin saatu irti lastenohjelmien katselemisesta. Onneksi muuten hotelleissa on telkkari, että saa rauhassa aamulla vielä torkkua hetken, käydä suihkussa tai meikata. Kyllä nyt lomalla saa surutta nauttia lastenohjelmista (ja suihkusta)!

Aavan keliakia on meille aina pieni jännitysmomentti, mutta onneksi Suomen hotelleissa ja ravintoloissa homma toimii hyvin. Aava bongaili innoissaan gluteenittomuudesta kertovia symboleja ja sai keittiöstä sämpylän ja muffinssin, jotka näyttivät tietysti meidän mielestämme paremmilta kuin meillä muilla. Se meidän muiden kateushuudahdus Aavan herkuista on osa Aavan itsetunnon ja sairauden kanssa sinuiksi pääsemisen kasvatusta, mikä on tällä hetkellä onnistunut ihan hyvin. 

Lastenpöydästä Aava sai ihan itse ottaa mehua, mikä oli viisivuotiaalle kova juttu. Kymmenenvuotias insinöörimme taas oli innoissaan siitä, että mehupöydästä sai valita mehun tablettia käyttämällä. Hauskaa teknologiaa. 

Tykkäsin Original Sokos Hotel Helsingin ravintolan sisustuksesta, joka oli hauska sekoitus uutta ja vanhaa. Löysimme toisesta huoneesta samaa sarjaa olevan vanhan vitriinikaapin, kuin meillä kotona.  Me olemme perineet omamme A:n isovanhemmilta, joten hotellinkin kaappi oli taatusti vanha ja historiaa nähnyt. Kenties se oli ollut hotellissa jo silloin, kun tämä ensimmäinen suomalainen suurhotelli perustettiin. 

Erilaiset pöytä- ja sohvaryhmät toivat ravintolaan kodikkuutta ja persoonallisuutta. Upea sekoitus uutta ja vanhaa, vintagea ja modernia!

Aamupalan jälkeen otimme vielä hetkeksi 1930-luvulla rakennetun hotellin haltuumme. Täynnä virtaa olevat lapset taisivat ottaa muutaman innokkaan juoksuaskeleen pitkillä käytävillä ja muutaman innokkaan pompun ihanan pehmeällä sängyllämme. Hups... Mutta kun välillä sitä vaan riehaantuu, kun on niin kivaa. Onneksi Sokos Hotellit vastasi minulle Instagramissa, että antaa mennä vain, heh.

Minäkin olisin voinut tehdä ihan hyvin vaikka kärrynpyöriä käytävällä, mutta A. ei antanut. Sanoi, että sovi rouvashenkilölle. Käyttäydyin sitten ihan asiallisesti,  mutta kun oli niin hyvä meininki, niin vähän olisi tehnyt mieli irroitella!

Kävimme vielä kurkistamassa leikkihuonetta, jossa Aava näppäili innoissaan tietokonetta, jonka näyttönä toimi Onni Oravan kuva. Eipä siihen muuta tarvittu. Tilassa oli kivasti monenlaisia leluja. 

Emme tällä kertaa ehtineet käydä katsomassa koko kaupungin paljastavaa näköalaa saunaosastolla, koska kiirehdimme vielä tervehtimään pientä lasten serkkua, joka asuu Helsingissä. Iltasella ajelimme kotiin.

Sellainen oli meidän kesän paras reissu. Hotelli ihan Helsingin ytimessä oli kyllä nappiosuma: lapset jaksoivat nauttia kesäillasta huvipuiston jälkeenkin, kun ei tarvinnut kulkea pitkään päästäkseen sinne, missä tapahtuu kaikkea kivaa. Jos olisi ollut enemmän aikaa, olisimme ehdottomasti istuneet syömään eväitä puistoon muiden perheiden keskelle. Ehkä ensi kerralla sitten!

Postaus on toteutettu yhteistyössä Sokos Hotellien kanssa.

Kesän paras reissu. Osa 1/2: Linnanmäki

Lauantaiaamuna se vihdoin koitti: lasten koko kesän paras reissu! Koska asumme Tampereen kupeessa, on Särkänniemeen pääsy ollut aina lasten koko kesän odotetuin juttu. Tänä kesänä päätimme tehdä poikkeuksen ja käydä Linnanmäellä, jossa lapsistamme vain Matilda oli käynyt aiemmin. Se sopi lapsille hyvin.

Pirkanmaalle muuton yksi hauskoista puolista on alle kahden tunnin matka Helsinkiin. Lähdimme kohti kesäistä Helsinkiä aikaisin aamulla. Minulle kävi vähän hassusti, että lähdin kavereiden mukana edellisenä päivänä viettämään kesäiltaa Tampereelle ja tulin kotiin vasta kello 3.30, joten kyllä vain vetelin hirsiä koko automatkan, kun kello 7 piti näiltä "yöunilta" jo herätä... Aikaisen aamun vuoksi olin ollut muiden seurassa lähes kuivin suin, mutta sehän ei ole koskaan mikään este hauskalle illalle. 

Autossa Aava luki kirjoja ja Henrik ja Matilda pongailivat Pokemoneja, joita kuulemma riitti koko matkan ajalle runsaasti. 

Olimme Linnanmäen porteilla jo ennen niiden aukeamista. Voi sitä riemua ja iloa lasten silmissä, kun he lopulta saivat kartan käteensä ja pääsivät odottamaan, että laitteet aukeavat! 

Meillä on yleensä sellainen jako, että isä ja isot lapset käyvät läpi kaikki hurjat laitteet into piukeana ja minä kuljen Aavan kanssa, otan valokuvia ja kannan reppuja. Minua ei laitteisiin enää saa, ei sitten millään. Tai kävin minä kyllä muutamassa ilmaislaitteessa Aavan seurana. Yksi niistä meinasi jo olla vähän liikaa, mutta selvisin, heh. 

Koska muut menivät kaukana meistä, en juuri ehtinyt heitä kuvata. Olisi toki hauskaa jakaa lasten ilo ja nähdä heidät laitteissa, mutta kun meitä oli kuitenkin kaksi mukana, oli helppoa jakautua kahteen porukkaan eikä Aavan tarvinnut vain katsella muiden iloa. 

Sää ei olisi voinut olla parempi! Yli 25 astetta, kirkas taivas ja ihana aurinko! Vaikka oli lauantai, eivät jonot olleet liian pitkiä. 

Vietimme Linnanmäellä koko päivän, mikä tuntui kyllä myöhemmin jaloissa ja auringon lämmittämissä kasvoissa. Lapsilla oli juuri niin kivaa kuin oletimmekin ja niin meilläkin.  Keliaakikkommekin löysi syötävää Linnanmäen ravintoloista.

Koska tähän kesän parhaaseen reissuun kuului pääkaupungissa vierailu, emme lähteneet illalla kotiin vaan suuntasimme ihan kaupungin keskelle yöpymään Original Sokos Hotel Helsinkiin. Ennen yöpymistä otimme vielä kaupungin haltuun. Ihan mieletön tunnelma, ihan kuin olisi ollut jossain Keski-Euroopan kaupungissa.

Lue meidän hulvattoman hauskasta hotellivierailusta postauksen toisessa osassa Kesän paras reissu. Osa 2/2: Lapsiperhe hotellissa.