Eilen illalla siivoilimme Aavan kanssa yhdessä hänet huonettaan. Ponien, Barbien, Petshopien, villalanganpätkien, nukenvaatteiden ja korujen keskeltä löytyi jostain syystä kynsisakset, jotka pyysin Aavaa viemään vessaan. Huoneen siivottuamme pötkähdimme hänen sängylleen mahallemme, ja aloimme lukea iltasatua täytekakkua tekevästä pupusta ja hänen vaaristaan.
Keskellä satua, kääntäessäni sivua, näin näkökentässäni jotain outoa. Kohotin kättäni ja kosketin varovasti Aavan hiuksia. Salamana peitin kasvoni käsilläni, puristin silmäni kiinni ja luulen, että ehkä huudahdin. Huusin jotenkin näin:
"Mitä sä olet mennyt tekemään! Mä en uskalla katsoa!"
Saatoin toistaa parkaisuni, koska myös A. tuli katsomaan, mitä oli tapahtunut.
Tyttäremme oli leikannut itselleen sivukaljun.
Hiukset tulivat tielle
Raotin varovasti sormiani ja aloin tutkia tuhoja. Olin aamulla laittanut Aavan alaselkään asti yltäviin hiuksiin ranskalaisen letin, josta, kuten aina, pitkä polkka -mitassa olevat etuhiukset olivat irronneet päivän kuluessa.
Tyttärellämme on nyt nykerretty miniotsis sekä toiselta puolelta korvaan asti yltävä lähestulkoon sivukalju. Etuhiukset, joita olemme kasvattaneet pois huhtikuusta 2013 asti, olivat kuulemma tulleet tielle. Hän sitten ratkaisi ongelman kynsisaksien avulla. Eivätpä tule enää tielle!
Olen kiitollinen letistä, jonka myötä suurin osa hiuksista säästyi. Sivukaljun päälle voi osittain asetella vielä muutamia hiuksia. Huh!
Todistusaineisto piilotettu
Vaikka huone oli ollut sotkuinen, oli todistusaineisto piilotettu. Löysin roskiksesta ison kasan blondia tukkaa - vähän liian ison kasan ja vähän liian karkean kasan. Suurin osa hiuksista olikin pienen kampaajan toisen asiakkaan päästä: myös kampauspääparkaa oli kynitty, vaikka ei yhtä pahasti kuin kampaajaa itseään.
Kaipa jokainen pikkuinen joskus vähän kokeilee itse leikata hiuksiaan. Pitäähän sitä olla kokeilunhaluinen ja rohkea! Huomenna ehkä jo hymyilen tälle ja vuoden päästä nauran. Onhan tyttäreni ihan ajan hermoilla!
Ystävällinen vaikerrukseni ja valitukseni meni kuitenkin ehkä vähän hukkaan. Vedin henkeä ja kysyin, että mitä hän nyt itse ajattelee, kun katsoo itseään peilistä.
Lapsen kasvoille levisi onnellinen hymy:
"Mä tykkään!"
Ps. Parin viikon päästä on päiväkotikuvaus, jossa tämä tilanne sitten tallennetaan hienosti muistoihin ja sukulaisten valokuvakehyksiin. Viime vuoden kuvakaan ei mennyt ihan putkeen... Lue tästä.