Muutto ja remontti ovat jo väsyttäneet meidät niin, että tiuskimme toisillemme. Koska aikataulut ovat tiukat, on työpäivän jälkeen käytettävä jokainen hetki pakkaamiseen, purkamiseen ja siivoamiseen. Kiire ja väsymys näkyvät lapsissa ja myös aikuisissa jo.
Mietin Anni Sinnemäen ajatuksia murrosikäisen äitiydestä hänen Me Naisille tai Annalle joku vuosi sitten antamassaan haastattelussa, kun kävin tyttäreni kanssa kovaäänistä keskustelua rajoista ja säännöistä. "Äiti on peili, josta peilata ja seinä, jota potkia", muistin Sinnemäen sanoneen, kun olin vaihteeksi taas seinä.
Tyttäreltäni puuttuu monta asiaa, jotka ystävällä ovat. Hänen rajansa ja sääntönsä ovat kuulemma tiukemmat kuin kenelläkään muulla koko ikäryhmästä eikä hänen omassa huoneessaan ole samanlaisia mukavuuksia ja viihdekeskusta kuin kaikilla muilla.
Kuuntelin hänen kiivasta monologiaan, joka päättyi siihen, että hän ei saa edes juoda kaakaota kuin viikonloppuisin, vaikka kaikki muut saavat aina, kun haluavat. Kaakaosäännön vuoksi hänelle nauretaan.
Hammaslääkäritrauma
Ajattelin kaakaonatsiuttani eilen, kun makasin hammaslääkärin vastaanotolla lasit silmilläni ja suu täynnä instrumentteja. Minulla on lapsuudestani vain yksi iso trauma, ja se on hammaslääkäripelko. Lukuisten antibioottikuurien ja myöhemmin oman laiskuuteni vuoksi minulla oli lapsuudessani paljon reikiä, joten osasin ulkoa hammaslääkärin vastaanottohuoneen kattoon kiinnitettyjen julisteiden tekstit.
Tälläkin kertaa minulta löytyi reikä. Tiedän, miltä poraaminen tuntuu, ja kun itselläni siihen liittyy syvä lapsuuden pelon kautta aikuisuuden inhoksi muuttunut tunne, ei tilanne naurata. Miten tässä taas kävi näin?
Karkkipäivä kunniaan
Niin, meillä ei juoda kaakaota, mehuja tai limsaa arkena. Jugurtit, murot ja myslit ovat mahdollisimman vähäsokerisia. Karkkipäivä ei ole tietenkään päivä vaan karkkihetki kerran viikossa. Kenelläkään ei todellakaan ole karkkeja omassa huoneessa, vaan karkkeja ostetaan vain se määrä, mikä syödään lauantaina aamupalan jälkeen.
Kyllä meillä välillä lipsahtaa. Ystäviä käy kylässä keskellä viikkoa, ja nostetaan jäätelöä ja pullaa pöytään. Kauppareissulla saa joskus pienen suklaapatukan. Tavallisena torstaina tehdään iltapalaksi vaikka pannukakkua. Pääasiassa kuitenkin yritämme täysillä, että sokerisia herkkuja syötäisi vain viikonloppuna. Syömme koko porukalla tiettyihin aikoihin, eikä ruokien välissä syödä mitään.
Vanhempien karkkipäivä: after eight
Vanhemmuutta ei kuitenkaan jaksa suorittaa ilman suklaata. Mikään ei kruunaa rankkaa päivää paremmin kuin lasten nukahdettua syöty suklaapatukka tai muutama suklaalevyn pala tai muutama rivi. Siinä ei ole mitään pahaa silloin tällöin, jos vertaa siihen, että päivästä palautumiseen käyttäisi vaikka päihteitä.
Ajattelin hammaslääkärin penkissä suuni kunnosta tuomiota kuunnellessani jälleen kerran jo kauan sitten ajattelemaani asiaa: hyvää vanhemmuutta on syödä suklaata salassa, jos ei pysty kohtuukäyttöön. Jos aikuisen karkkipäivän on oltava joka päivä, on sen parasta olla after eight eikä lasten hereilläoloaikana.
Lapseni, huutakaa ja raivotkaa vaikka kuinka siitä, että muut saavat karkkia joka päivä, mutta te ette saa. Ette saa ja piste.
Toistaiseksi, ajoittaisista lipsumisista huolimatta, kenelläkään lapsistamme ei ole koskaan ollut yhtään reikää. Siitä olen kiitollinen. Jos muissa vanhemmuuden asioissa tuntuu usein, varsinkin uhma- ja murrosiän hyökätessä yhtä aikaa kimppuun, että metsään mennään ja puuta päin kuin pulkalla laskien, niin lasten hampaidenhoitonatsiudessa olen onnistunut.
Aikuisen tyhmät valinnat
Jos minä syön liikaa suklaata, minä lihon ja minä saan reikiä. Siispä minä sitten laihdutan ja minä kärsin kipua.
Jos minä annan lapselleni liikaa suklaata, lapseni lihoo ja saa reikiä. Sitten lapseni saa kärsiä lihavuuden tuomista asioista sekä saa tuntea kipua hammaslääkärin poran alla.
Jos aikuisena ei opi omista virheistään, niin sittenpä kärsii, mutta miksi ikimaailmassa haluaisi lapselleen kärsimystä?
