SuperPark Särkänniemi: Seinille hyppimistä luvan kanssa!

"Oli ihan sairaan siistiä", kuului tänään neljästä suusta, kun ajelimme kohti kotia joululoman hauskimman päivän iltana. "Sairaan siistiä" oli erityisesti valtavan suuret trampoliinit, ilmavolttirata ja vaahtomuovimeri, johon sai heittää bäkkäriä eli backflipiä, suomeksi siis takaperinvoltteja.

Saimme kunnian testata lähes ensimmäisten kävijöiden joukossa Tampereen Särkänniemeen avattua SuperPark -sisäaktiviteettipuistoa. Mukaani testiryhmään lähti kaksi 10-vuotiasta poikaa ja kaksi 13-vuotiasta tyttöä. Kumpikin koululaiseni sai ottaa mukaan parhaan ystävänsä, mikä osoittautuikin todella toimivaksi ratkaisuksi.

Vähän ennen joulua avattu puisto sai hulppeat puitteet vanhasta delfinaariosta. Monessa tasossa ja monessa kerroksessa oleva SuperPark kätkikin sisäänsä valtavan paljon kaikkea hauskaa. SuperPark on jaettu seikkailuareenaan, Game areenaan ja freestyle-alueeseen. Puistossa voi hyppiä, juosta, kiipeillä, pelata, testata ja kokeilla. Puiston aktiviteetit on lueteltu tässä linkissä.

SuperParkia suositellaan kaiken ikäisille ihan taaperoista aikuisiin asti. En ottanut tällä kertaa 5-vuotiasta Aavaa mukaan, mikä oli ihan hyvä ratkaisu. Pienillekin löytyy omat leikkialueensa, mutta mielestäni 8-15-vuotias saa puistosta eniten irti. 

SuperParkissa on aika paljon erilaisia pelejä, kuten lätkätutka, katusäbä ja baseball-areena. Tytöt tuumivat, että puisto sopii vielä paremmin pojille kuin tytöille, mutta helposti hekin viihtyivät neljän tunnin ajan.

Testiryhmän ehdoton suosikki oli vaahtomuovimeri, jonne sai hypätä voltilla. Meri oli niin houkutteleva, että sinne olisi tehnyt mieli jäädä sukeltelemaan ja pötköttelemään. Myös trampoliinit ja seikkailuradat tuli testattua aika moneen kertaan. Jopa minä kävin niissä, ja hauskaa oli!

Puisto oli rakennettu huolella, vaikka se kasattiinkin mielestäni nopeasti. Värikkäät seinät, graffitit ja iloiset temppuilupisteet houkuttelivat kokeilemaan kaikkea! 

Koululaisteni mielestä oikeastaan mitään muuta parannusehdotusta ei ollut kuin että olisi ollut toinen syvä vaahtomuovimeri, jossa olisi saanut vähän leikkiäkin nopean hypyn lisäksi.

SuperParkin sisäänpääsymaksu on kaikilta yli 4-vuotiailta 19 euroa. Omalla kohdallani aikuisen hinta tuntui kalliilta, mutta kouluikäisten kohdalla ei. Puisto oli kuitenkin rakennettu niin, että saattaja voi nauttia kahvilan antimista ja tehdä vaikka läppärillä töitä isossa sisääntuloaulassa, jolloin lapset voivat käydä aina välillä ilmoittautumassa hänen luonaan. Näin aikuisen ei tarvitse välttämättä isoimpien koululaisten ja teinien kanssa puistoon tullessaan maksaa itseään sisään. Suosittelen kuitenkin aikuistakin maksamaan itsensä sisään ja haastamaan itsensä esimerkiksi seinäkiipeilyyn!

SuperParkissa menee helposti koko päivä, joten iloitsin myös mahdollisuudesta ottaa mukaan omat eväät. Eväiden syömiselle oli varattu paikkakin, mikä tuntui todella hyvältä palvelulta. Eväille ja muille tavaroille oli runsaasti lokeroita, jotka toimivat sisäänpääsyrannekkeella. Pisteet myös siitä!

Mukaan kannattaa ottaa sisäpelikengät skeitti- ja scoottiparkkia varten. Muissa pisteissä käytetään sukkia jalassa. Myös vesipullo kannattaa ottaa mukaan. Vesipulloja pystyi säilyttämään kenkätelineiden päällä kätevästi.

Vaikka joululomapäivänä puistossa oli paljon väkeä, oli koko ajan turvallinen ja rauhallinen tunne. Opastus oli hyvää jo kassalla, ja kaikkialla näkyi henkilökuntaa varmistamassa, että puistossa liikkuminen on kaikille mukavaa. Jonoissa ei ohiteltu, trampoliineilla hyppi aina vain yksi kerrallaan eikä mitään riskejä otettu.

Kun HopLopit alkaa olla nähty, voi siirtyä uudenlaisen, "sairaan siistin" ja aika mageen sisäaktiviteettipuiston asiakkaaksi. Mahtavaa liikunnanriemua! SuperParkissa saa hyppiä seinille luvan kanssa!

Postaus on toteutettu yhteistyössä SuperPark Särkänniemen kanssa.

Kissakahvila Purnauskis on eläinrakkaan paratiisi

"Saisinpa isona kissan", sanoo Aava aina ääneen, kun pysähdymme vaikkapa suihkulähteen luo, jonne voi heittää kolikon ja toivoa jotain. Kun muut pukeutuvat prinsessaksi tai noidaksi naamiaisissa, halloweenina tai palmusunnuntaina, haluaa Aava olla aina kissa. Kissankorvapanta, mustat vaatteet, kajalilla piirretyt viikset ja musta nenä ja musta leikkihäntä oli hänellä jossain vaiheessa koko ajan ihan kotiasunakin. Koska kissat.

Sain vihdoinkin lauantaina aikaiseksi viedä tytöt Tampereella sijaitsevaan Kissakahvila Purnauskikseen. Olen jo koko kahvilan toiminnan eli parin vuoden ajan ajatellut, että käymme siellä, mutta asia on unohtunut. Nyt kuulin, että kahvilassa on muutaman päivän ajan pentukissoja, lähdimme heti.

Suomen ensimmäinen kissakahvila on pieni huoneisto Tampereen Tammelan kaupunginosassa. Kahvila on kuuden kissan koti, johon kahvilan asiakkaat tulevat vieraiksi. Luimme jo etukäteen Purnauskiksen sivuilta tietoja Viirusta, Piki-Nellistä, Evosta, Micusta, Lumista ja Nurrista, joten tiesimme, kuka erityisesti tykkää silityksistä ja kuka haluaa mieluummin olla rauhassa.

Kahvilassa saa tosiaan silitellä kissoja ja leikkiä niiden kanssa. Syliin ei kissoja saa nostaa, mutta vielä hetken kahvilassa olevat, uusiin koteihin pian lähtevät, pennut kiipesivät itse syliin. Aava ja Matilda olivat ihan eläinrakkaiden paratiisissa, ja niin minäkin. Oli ihanaa seurata kissojen touhuja ja silitellä niitä. Ehkä olikin hyvä, että emme aiemmin tulleet. Aava oli nyt hyvän ikäinen ymmärtämään, että kissojen keskellä ei juosta eikä riehuta.

Koska asiakkaat ovat vain vieraina, istuvat asiakkaat sinne, minne mahtuvat. Kissat nukkuvat ja istuvat siellä, missä kotonaan haluavat olla. Kuulimme, että kissat ovat tulleet kahvilaan lähes kaikkialta Suomesta esimerkiksi kodinvaihtajina. Pennut olivat saaneet kahvilasta sijoituskodin ja niille oli nyt löydetty täydelliset uudet kodit, jonne ne pian lähtevät.

Kahvilassa oli todella, todella sydämellinen tunnelma. Tunsimme itse tosi tervetulleiksi. Kuulimme kahvilan työntekijöiltä paljon tarinoita kissoista ja huomasimme, että niitä rakastetaan valtavasti. Työntekijät kertoivat, että vaikka työvuoro loppuu kello 20, jäävät he välillä jopa kello 24 asti silittelemään kissoja, kun eivät malta lähteä kotiin.

Aavaa opastettiin nätisti, miten kissojen kanssa leikitään ja miten kissojen keskellä liikutaan rauhallisesti. Kun tarjoilijalta putosi lasi lattialle ja lattia täyttyi lasinsirpaleista, tulivat kaikki asiakkaat auttamaan ja estämään kissojen pääsyn sirpaleiden luo. Siinä oli sellaista ison perheen ja yhteisöllisyyden tuntua. Isot ja pienet, tytöt ja pojat ja naiset ja miehet olivat kerääntyneet ihailemaan ihania eläimiä. Työntekijät silittelivät kissoja ohimennessään ja kertoivat innokkaille leikittäjille, kun pentujen oli aika nukkua välillä.

Tytöt herkuttelivat gluteenittomalla suklaakakulla ja kaakaolla ja minä täytetyllä croissantilla ja teellä. Oli kyllä hyvää! Kahvilasta olisi saanut ihan ruokaakin ja vielä sekin kissateemalla koristeltuna.

Kissakahvilaan on viiden euron sisäänpääsymaksu kissojen tuomien kustannusten kartuttamiseksi. Kuulin, että loma-aikoina ja lauantaisin kahvilassa on kivasti väkeä, mutta arkisin ja erityisesti alkuvuodesta on välillä jopa liian vähän asiakkaita. Meille käynti oli niin suuri elämys, että maksoimme mielellämme tuon sisäänpääsymaksun. Aiomme ehdottomasti käydä uudestaan. Käykää tekin, että toiminta pysyy kannattavana!

Tämä ei ole yhteistyöpostaus. Halusin vain vinkata teille tällaisesta ihanasta mahdollisuudesta olla kissojen lähellä. Kaikkiin eläinrakkaisiin perheisiin ei voi eläintä hankkia, mutta näin voi seurata kissojen arkea ja saada silitellä kissoja hauskalla tavalla. Meille sanottiin myös monta kertaa, että mitään kiirettä ei ole pois lähtemiseen. Tulimme ennen kello 13 ja kuulimme, että kello 17 asti voimme hyvin olla kahvilassa: vasta silloin oli iso ryhmä tulossa. Viihdyimme puolitoistatuntia, ja nyt haaveilemme, koska menisimme uudestaan.

Lapsia ei huolita ravintolaan Tampereella

Hyvä ravintolayrittäjä Sami Lappalainen. Luin Yle uutisten jutusta, että joihinkin Tampereella sijaitseviin ravintoloihisi eivät lapset ole iltaisin tervetulleita.

Halusin jo nuorena ison perheen. Olen aina halunnut äidiksi, olen haaveillut siitä jo alle kouluikäisenä. Halusin viisi lasta, mutta elämä näytti, että kolme on meille hyvä määrä. Olimme onnekkaita, kun saimme kolme aarrettamme.

Mikään maailmassa ei ole tärkeämpää kuin lapseni. Rakastan heitä yli kaiken. Vaikka välillä on raskasta, en kliseisesti vaihtaisi päivääkään pois. Muutamia öitä ja uhmahetkiä voisin vaihtaa, mutta noin niin kuin yleisesti en vaihtaisi mitään. 

Me käymme lastemme kanssa usein ravintolassa. Opetamme heille käytöstapoja ja ravintolakulttuuria. Käymme usein esimerkiksi Rossossa, jossa on monipuolinen ruokalista, hyvät leikkipaikat ja kenties Suomen laadukkain gluteeniton ruokalista, josta 5-vuotias löytää hyviä vaihtoehtoja.

Hyvä Sami Lappalainen. Meidän molemmat isovanhemmat asuvat 400 kilometrin päässä. Meillä ei ole Pirkanmaalla muita tukiverkkoja kuin muutamat ystävät ja naapurit. Emme käy juuri koskaan missään kahdestaan. Olemme välillä todella väsyneitä. Parisuhde tarkoittaa yhdessä taiteltuja lakanoita ja yhdessä katsottua tv-sarjaa.

Muistan ajan, kun meillä oli puolivuotias, 5-vuotias ja 7-vuotias. Muistan, miten pääsin yksin kauppaan keskellä vauva-arjen pahinta sumua. Se tuntui kuin olisin päässyt viikoksi kylpylään yksin. Kassajonossa takanani olevan perheen lapsi pyöri ympärilläni. Voin kertoa: en hymyillyt lapselle. En jaksanut huomioida vierasta lasta millään tavalla. 

Jos me pääsemme jonnekin kahdestaan, on takana viikkojen suunnittelu. On suuri kynnys pyytää ystäviltä apua menoon, joka ei ole pakollinen. Kun menemme ulos, avaamme kukkaromme - ja pohdimme, miten nuori tyttö pärjää lastemme kanssa. Vilkuilemme usein kännykkäämme ja jännitämme.

Toimittaessani kirjaa Ei kenenkään äiti, kertomuksia lapsettomuudesta (Atena Kustannus 2012) törmäsin usein ajatukseen hotelleista, joihin ei huolita lapsia. Moni lähti matkalle keskellä syvintä lapsettomuuden kriisiä esimerkiksi hoitojen epäonnistuttua. Arjen irtiotto ei onnistunut mitenkään uima-altaan reunalla perheiden iloa seuratessa. Lapseton hotelli oli pelastus hetkeksi.

Minun lapseni ovat minulle ihmeellisintä tässä elämässä. Vieras äiti tai isä: sinun lapsesi ovat sinulle ihmeellisintä tässä elämässä. Sinun lapsesi eivät ole minulle ihmeellisintä tässä elämässä. Omilla sanoillaan täysin voimin lastenlaulua laulava kaksivuotias on valloittava, mutta ei aina. Ympärilläni juokseva kolmevuotias on veikeä, mutta ei aina. Uhmaikäisen raivokohtaus on hyvin tuttu ja ymmärrettävä, mutta ei aina. Ei joka tilanteessa.

Joskus väsyn olemaan vain äiti. Joskus haluan olla myös puoliso ja rakastettu. Joskus haluan käydä treffeillä syömässä ravintolassa, jossa en rullaa pöytäliinaa pois ja siirrä maustepurkkeja, kynttilöitä ja kukkia viereiseen pöytään siksi, että seurueeni kenties muuten tuhoaisi ne (no, ei enää ole arkeani, mutta monen taaperoperheen arkea on). Jos me maksamme lapsenvahdille, että saamme olla hetken yhdessä avioparina, on meillä oikeus valita ravintola, jossa ei ole leikkipaikkaa eikä pöydän ympärillä juoksevia lapsia. Jos taas viemme lapsemme ulos syömään, opetamme heille käytöstapoja ja valitsemme ravintolan, jossa koko perhe viihtyy. 

Hyvä Sami Lappalainen. Keskustelupalstoilla sinut on leimattu tunteettomaksi ja asiakkaasi julmasti valitsevaksi, mutta ajatustasi on myös kehuttu. 

Hyvä Sami Lappalainen: Kiitos. Tulemme ravintolaasi heti, kun löydämme lapsenvahdin. Kiitos, että ymmärrät.