Kirjoitin perjantaina, että matka pyykkivuorten keskeltä risteilylle on usein enemmän kuin ansaittu. Kurkista tästä aiempi tekstini. Siltä se kyllä tuntuikin. Ei äiti-ihminen voi ymmärtää, miten paljon hauskaa voi mahtua yhteen vuorokauteen kodin ulkopuolella. Äkkiä unohtaa, että on muutakin kuin haalareiden vesipilariarvoja, reppujen pakkaamista ja ruokapöydän pyyhkimistä. Lähdin siis Suomipopin 15-vuotisristeilylle Baltic Queenille 19. maaliskuuta yhdessä kolmen ystäväni kanssa.
Matka yksin tilausbussilla satamaan oli juuri sellainen, kun osasin odottaakin. Seisoin yksin reppanana laukkuni kanssa Tampereen tilausajopysäkillä muiden halaillessa seuruettaan. Sain bussista ikkunapaikan, josta vilkuilin takkini kauluksen alta muita. Jengi tuli bussiin sisään laulaen ja huudahdellen. "Paljonko ryypätään!" "Ämpärillinen!" Siinä oli täti-ikää lähestyvälle äiti-ihmiselle jo annos ihan uusia tuulia kuunnella kunnon bilemeininkiä ympärillään.
Katselin hetken yhtä sarjaa tabletilta istuessani yksin miesjoukon keskellä. Loppumatkasta miehet havaitsivat, että takin sisällä on elävä olento, ja alkoivat haastatella minua. Ihan hauskaa oli kuunnella heidän juttujaan, vaikka jätinkin kohteliaasti minulle tarjotun Koskenkorva-huikan välistä. Ehkäpä minulla oli hauskaa juuri siksi, että jätin sen väliin... Tai ei voi tietää, miten hauskaa olisi ollut, jos olisin hörpännyt ja intoutunut laulamaan muiden kanssa! Ehkä sitten ensi kerralla!
Löysin terminaalissa nopeasti Itä- ja Keski-Suomesta samanlaisilla busseilla tulleet ystäväni. Meidät nakitettiin heti turvatarkastukseen, mutta eihän äiti-ihmisillä matkalaukuissa sen kummempaa ole. Positiivista oli sekin, että kellään ei ollut mukana esimerkiksi unileluja tai ruokalappuja, vauvanvaipoista puhumattakaan.
Baltic Queenilla oli heti huikea meininki! Kävimme ensin buffeessa syömässä, minkä jälkeen suuntasimme kohti esiintymislavaa. Oli niin kova nälkä, että olimme lähes pyörtyä jonottaessamme laivaan, joten hetken vain keskityimme syömiseen. Hyvinhän ne eväät upposivat.
Pahoittelut kuvieni laadusta... Kännykkäni kamera on huono, on kai pakko ostaa uusi kännykkä, että saa hyviä kuvia kaikkialta, missä kulkee. Kaikkialle ei voi ottaa järjestelmäkameraa mukaan. Suurin osa kuvistani on rakeisia, joten tässä vain muutama kuva:
Kun laiva on täynnä Suomipopin juontajia Aamulypsyn väestä lähtien ja esiintymislavoilla vetää ihan täysillä vuoronperään Roope Salminen ja koirat, Hovimuusikko Ilkka, Aurora, JVG, Yö, Juha Tapio ja Joku paikallinen bändi, ei risteily voi olla huono. Vielä kun Anna Abreukin vieraili lavoilla, oli kyllä hyvä musiikkisetti sen reilun vuorokauden aikana.
Oli ihan hassua esimerkiksi sunnuntaiaamuna kuulla kuulutus, jossa Aamulypsyn Anni sanoi tutusti "Hyyyyyvää huomenta". Ehkä juuri se radiojuontajien tuttuus teki risteilystä hauskan, kun he olivat niin paljon esillä ja yleisön joukossakin. Tosin seurasin, että radiojuontajien tuttuus on heille itselleen välillä jopa rasite: kaulassa roikkujia ja selfieiden ottajia riitti kyllä ihan uskomattoman paljon heillä.
Yöllä voi myös tanssia nukkumisen sijaan
Oli kyllä ihan mielettömän hieno tunnelma terminaalista terminaaliin asti! Kaikki hyvällä tuulella ja valmiina juhlimaan ja mikä jotenkin rentouttavinta: ei lapsia missään... Jotenkin sitä lasten keskellä elää niin intensiivisesti pyykkivuoriarkea, että unohtaa, että on myös tällaista: pitkiä keskusteluja hyvän ystävän kanssa aamuyöllä hyttikäytävän lattialla istuen, huippuhyviä livekeikkoja, rauhassa syötyjä, loistavia aterioita, korkkareiden käyttämistä, aikaa meikkaamiselle, tilannekomiikkaa ja uusia ihmisiä ympärillä.
Kun äiti-ihminen täyttää ihan kohta vuosia, jotka väistämättä kertovat naisen olevan lähempää neljää kuin kolmea täyttä kymmentä, on aika huikea fiilis hyppiä yleisömeren seassa ja laulaa Roope Salmisen ja koirien kanssa keikan coverosiossa, että "me ollaan nuoriso, me ollaan tulevaisuus" ja melkein jopa uskoa itsekin siihen!
Aika huikea on myös fiilis, kun seisoo keskellä ihmismassaa ja artisti (Roope Salminen) tekee stage divingin ja hyppää surffaamaan yleisön käsien päälle. Äsken sitä teki kieli keskellä suuta lapsen kanssa täydellistä lumiukkoa ja toiselta lapselta tarkisti matikan läksyjä peläten, että ei itse osaa oikeita vastauksia ja yhtäkkiä saa kauhulla jännittää, että osuuko artisti omien käsien kohdalle. Epätodellista!
 |
| Tarvitsen paremman kameran kännykkääni! Roope Salmisen stage diving. |
Me & I :sta hyvää iltaa!
Tapasin sattumalta erään ystäväni 16 vuoden takaa. Juttelimme joskus neljän aikaan yöllä hyvinkin syvällisiä ja vakavia asioita, kun yhtäkkiä eteemme tuli iloisesti hymyilevä nuorimies ruskea Me & I:n t-paita yllään. Hän katsoi meitä tarkasti, hymyili valloittavasti ja kysyi: "Tunnetteko Me & I:n?"
Me vain tuijotimme häntä ja ystäväni, joka oli juuri kahlannut puheissaan hyvinkin syvissä ja mustissa vesissä, huokaisi syvään ja sanoi hiljaa, että ei ole tuttu. Minä en sitten alkanut siinä kertomaan, että "No itse asiassa tyttäreni kaapissa on tälläkin hetkellä se mekko ja se mekko ja se mekko... Tämän vuoden mallisto on mielestäni..."
Repäisy vähän surullistenkin asioiden keskeltä ruotsalaisen vaatefirman keskelle oli lähes sama kuin mies olisi hypännyt alastomana eteemme ja huutanut, että "kukkuu". Se oli jotenkin niin absurdi tilanne, että se naurattaa minua vieläkin. Emme käyneet kuitenkaan tekemään tilausta tuon innokkaan myyjän kanssa emmekä ottaneet häntä henkilökohtaiseen keskusteluumme mukaan.
Huominen on huomenna
Olen nähnyt Yön livenä varmaankin kymmeniä kertoja, ja Yö on aina yhtä hyvä. Roope Salmisen ja koirien keikasta jäi mieleen loppupuolella yllättänyt coversetti sekä tietysti Madafaking darra. JVG oli kova: Mauton jasso ja Anna Abreun kanssa vedetty Huominen on huomenna ei jättänyt ketään kylmäksi. Hovimuusikko Ilkan leynjulkkarikeikka oli rento ja hauska, taattua Ilkka-laatua!
Ehdoton suosikkini oli kuitenkin Juha Tapio, jonka keikan näin eturivistä. Vaikka en erityisesti kuuntele Juha Tapiota, mutta kuuntelen 15 vuotta täyttänyttä Suomipopia, osasin kaikki biisit. Juha Tapio veti setin energisesti ja yleisönsä huomioiden.
Kun ei kauheasti nuku, ehtii tanssia, laulaa ja jutella ystävien kanssa yllättävän kauan ja paljon. Vuorokausi tuntui irtioton kannalta lähes viikolta.
Paluumatkalla linja-autoväki ei ollut enää loppumatkasta ihan yhtä humalassa kuin alkumatkasta, joten sain syrjäytyä rauhassa... Pidin parhaana pitää kuitenkin muutaman puhuttelun näin täti-ihmisenä takanani huuteleville herrasmiehille, jotka pyysivät kauniisti anteeksi minulta useaan otteeseen ja jatkoivat sitten korvaani huutamista. En kuitenkaan laittanut heitä jäähypenkille tai erilleen istumaan, saati takavarikoinut heidän nestemäisiä linja-autoeväitään tai kännyköitään, vaikka mieli teki. Kyllä äiti-ihmisellä olisi ollut takataskussa kurinpitokeinoja! Pärjäsin kuitenkin näiden mestareiden kanssa ihan kiitettävästi. Ainakin paremmin kuin rakkaan uhmaikäiseni kanssa.
Aava ja A. olivat minua vastassa pysäkillä illalla. Kömmin takapenkille Aavan viereen, pidin koko matkan hänen kädestään kiinni ja kuulin kaiken, mitä heille oli ehtinyt tapahtua. Kotona oli tietysti virvottu, käyty paistamassa makkaraa metsässä järven rannalla ja rakenneltu Legoilla. Ikäväkin oli ehtinyt tulla puolin ja toisin, joten onnistunut reissu oli!
Nyt jaksaa taas pestä pyykkiä ja virittää itseään seuraaviin uhmataisteluihin, heh.
