"En voi lähteä, koska minulla ei ole mitään hyviä vaatteita." "Et ota minusta kuvaa, näytän ihan kauhealta kuvissa! Laita pois se kamera!" "En minä halua lähteä teidän kanssa, koska te kaikki muut olette niin kauniita / laihoja / nuoria!"
Kuulostaako tutulta? Oletko kuullut tällaista lähiaikoina ystäväsi suusta? Oletko itse sanonut tai ajatellut tällaista?
Ehkä olet. Me suomalaiset olemme aika usein epävarmoja ulkonäkömme, luonteemme tai jonkin muun usein vain omassa päässä olevan asian vuoksi. Mietimme kelpaammeko ja pärjäämmekö. Tarkkailemme mieluummin sivusta.
Verkostotreffit kuin fanitapaaminen
Kaksplussan verkostobloggaajat tapasivat viime viikon lauantaina Helsingissä verkostotreffeillä. Tapasin muut 18 bloggaajaa ensimmäistä kertaa. Olin lukenut monen blogia, joten tuntui, kuin olisin ollut fanitapaamisessa. Oli kivaa nähdä heidät livenä.
Olen lukenut esimerkiksi Heidin Yksinhuoltajaäidiksi 2011 -blogia. Heidillä oli ihanan pirteät pinkit hiukset ja samansävyiset vaatteet. Ajattelin, että on upeaa, että ihminen osaa käyttää värejä, kun itse olen aina samansävyinen kuin rusakko, metsähiiri tai seepra. Heidi oli iloisen ja kirkkaan värinen!
Olen seurannut myös Miian Miia Metso -blogia ja ihastellut hänen upeita kuviaan sekä blogin että Instagramin puolella. Miian odotusta on ollut kiva seurata. Miia oli ihan yhtä upea ja iloinen kuin blogissakin, joten mielikuva vastasi.
Epävarmuus estää
Seuraan, miten muut julkaisevat rohkeasti kuvia ja tekstejä elämästään. Saan lukea ihania kertomuksia arjesta, asuista ja lapsista. Minä sen sijaan olen arka ja epävarma. Alussa en julkaissut yhtäkään kuvaa itsestäni, koska ajattelin, että ei kukaan halua nähdä minun kuviani. Epävarmuus huonosta ihostani ja silmäpusseistani estää minua julkaisemasta kuviani. Hyvähän se on noilla muilla, nuorilla ja näteillä!
Tapaamisen jälkeen eteeni tulivat Heidin ja Miian tekstit. Heidin kirjoitti Treffit Helsingissä -postauksessa, että itsensä esittely jännitti ja tuntui, että ei ollut sopivia vaatteita. Heidi pyyteli anteeksi asuaan ja itseään sekä kertoi paniikista, jonka tapaaminen etukäteen toi.
Miia kirjoitti Saako olla introvertti -postauksessa, että oli tapaamisessa hiljainen ja että päivä isossa joukossa kävi voimille. Hän kertoi mieluiten tarkkailevansa, mutta että introvertilla kaikki on kuitenkin ok, vaikka olisikin hiljaisempi. "Silloin kun puhun, puhun asiaa, ja saatan paljastaa paljonkin itsestäni kerralla. Kuuntelen muiden juttuja mielelläni ja muodostan sitä kautta muista kuvan mieleeni. Mutta en juurikaan huutele väliin muiden keskustellessa, olen ehkä harkitseva ja hidas puheessani."
Heidi ja Miia, en huomannut mitään erikoista. Huomasin, että olette ihania ja haluaisin tutustua teihin. Ehkä monella muullakin meni muiden esittely vähän ohi omaa esittelyvuoroaan odottaessa, eikä moni muukaan ollut koko ajan äänessä.
Itse olisin toivonut, että tapaamisessa olisi ollut sama tunnelma mikä oli Kaisaniemen jatkoilla. Istuimme ringissä ja juttelimme niin, että kaikki olivat yhdessä eikä pienemmissä porukoissa. Olisin halunnut kuulla kaikista enemmän! Toisaalta taas monille sopi Holiday Inn City Centren loungen tilan tunnelma, kun juttelimme pienemmissä porukoissa.
Hyvä havainto on huomata, että me ihmiset olemme kaikki erilaisia. Siinä missä yksi haluaa paikan tilan keskeltä, on toiselle se kauimmainen nurkka paras.
Näe itsesi niin kuin muut sinut näkevät
Usein kun jälkikäteen mietin, miltä joku juuri tapaamani ihminen näytti, en muista. En muista asua, en henkilön kokoa, en kampausta enkä meikkiä. En muista oliko hänellä silmälasit tai huono iho.
Muistan millainen hän oli. Hymy jää paremmin mieleen kuin kaunis asu. Toisten huomioiminen jää paremmin mieleen kuin se, millaiset hampaat henkilöllä on.
Onhan se totta, että sosiaalinen ja äänekäs täyttää tilan paremmin kuin hiljainen ja tarkkaileva. Jos tarkkailun tekee kuitenkin läsnäollen, tulee tarkkailevakin huomattua. Sitä paitsi, kun harkitseva ja pohtiva avaa suunsa, on asia ehdottomasti kuuntelemisen arvoinen.
Voi kunpa jokainen näkisi itsensä niin kuin muut hänet näkevät! Ystävät eivät huomaa toistensa takapuolen kokoa, silmäpusseja ja roikkuvia rintoja. Sitä paitsi toisen silmissä et kuitenkaan ole ruma, kauhea tai lihava, vaan oikeasti olet ihan ok. Peili on kovempi tuomari kuin Jone Idolssissa.
Ystävät näkevät ihmisen, joka on valmis tekemään ystäviensä puolesta mitä vain vaikka keskellä yötä. Ystävän, joka on ihan oikeasti kaunis, vaikka tämä sanoisi mitä. Ystävän, joka on iloinen ja jolla on tarkkaavaiset ja lempeät silmät.
Valokuvan voimaannuttamisesta en tiedä, koska kuva jos mikä tuo esille uurteet ja epätäydellisyydet. Me kuitenkin muutumme koko ajan. Jos et anna minun ottaa sinusta yhtään kuvaa muistoksi, jää paljon muistoja saamatta. Jälkikäteen näemme kuvasta hymymme, ihanan tilanteen ja sen, että "voi ei, miten nuorilta me tuossa näytetään!"
 |
| Muistatko sen illan, kun lähdettiin vain istumaan rantaan lasten jäätyä isiensä kanssa nukkumaan? Ihmettelimme, miksi emme tee sitä useammin. |
 |
| Laita kenkäsi tähän minun kenkieni viereen. Otetaan kengistä kuva ja sitten otetaan selfie, ihan vain meille muistoksi. |
Kirjoittava ihminen
Aika moni kirjoittaja pystyy ilmaisemaan itseään paremmin kirjoittaen kuin puhuen. Siinä ei ole mitään vikaa. Kun on kirjoittamisen lahja, sitä täytyy käyttää. Ei kannata unohtaa vanhaa kunnon etanapostia: kirjeessä sanottavamme kuullaan sataprosenttisesti.
Olen usein miettinyt, että jos sairastuisin, kirjoittaisin pitkät kirjeet vanhemmilleni, siskolleni, miehelleni, lapsilleni ja ystävilleni. Kertoisin, miten rakkaita he ovat, mitä olen heiltä oppinut ja mitä heissä erityisesti arvostan. Kirjoittaen saisin kaiken varmasti sanottua, ja kirjettä voisi lukea aina vain uudestaan.
Sellaiset kirjeet voisi kirjoittaa vaikka tänään ja laittaa ne heti postilaatikkoon. Voisi kertoa ystäville, millaisena heidät näkee: ihanina.
